Arki alkoi, siirryttiin koulumaailman tahtiin

Kesäkuu meni sairastaessa, heinäkuu lomaillessa. Nyt arjen taas toden teolla alkaessa ehtii taas näpytelläkin. Oikeastaanhan arkemme alkoi jo melkein kaksi viikkoa sitten, kun loma loppui ja työt alkoivat. Tuolloin lapsi palasi viela muutamaksi päiväksi vanhaan päiväkotiinsa. Kuitenkin tuntui siltä, että elimme välivaihetta ja se todellinen arki, se jonka mukaan mennään seuraavat kymmenen kuukautta (tai vuotta), alkoi vasta tänään.

Otsikko on hieman harhaanjohtava. Kuusivuotias ei suinkaan aloittanut koulua tänään, mutta vaihtoi päiväkodista koulun eskariin eli tavallaan siis aloitti koulunsa. Ainakin alamme elää koulujen työ- ja loma-aikojen mukaan. Toki voin edelleen viedä lapsen hoitoon aamulla ennen töihinlähtöä eli ei tarvitse vielä oppia itsenäisiä aamulähtöjä ja eskarilaiselle järjestyy hoito myös koulujen loma-aikaan, mutta olen päättänyt itse asennoitua pitämään myös syys- ja talvilomat mahdollisuuksien mukaan. Pidän tätä eräänlaisena harjoitteluvuotena itsellenikin: nyt on vielä mahdollisuus lomahoitoon, jos en onnistukaan järjestämään töitäni ja vapaitani koulun aikataulujen mukaan. Ensi vuonna aikataulut ovatkin sitten totista totta eikä takaporttia päivähoitoon enää ole.

Kun itse aloitin aikoinani eskarin Kipparin tuolloin tuliterässä päiväkodissa, joka edelleen jököttää paikallaan Ruorimiehenkadun päässä, kuljin sinne aamulla itsekseni saman kadun - joka oli myös kotikatumme - varrella olevan perhepäivähoitajan luota. Kello yhdeltä eskarin päättyessä kuljin saman matkan takaisin perhepäivähoitajan luokse. Tyttäreni vien aamulla ennen töihinlähtöä koululle päivähoitoon, missä hän klo 8.30 vaihtaa käytävän toiselle puolelle eskariin ja neljä tuntia myöhemmin taas päivähoidon puolelle. Iltapäivällä haen hänet töistä tullessani kotiin, ellei hakemisesta ole sovittu jonkun muun kanssa. Toimiva systeemi tuolloin, toimiva systeemi nyt. Mutta entä ensi vuonna? 

Olen jo totutellut ajatukseen siitä, että ensi vuonna seitsemänvuotias opettelee lähtemään kouluun yksikseen, tarvittaessa puhelinohjauksen avulla. Ja eiköhän hän sen opikin. Meillä on totuttu siihen, että lapset itsenäistyvät varhain. Hienoa olisi olla aamuisin kotona, mutta se ei meidän tapauksessamme ole mahdollista kuin ehkä ihan ekaluokan alussa. Voisiko homma toimia jotenkin toisinkin? Siten, että vanhemmat voisivat käydä kokopäivätyössä eikä pieni koululainen silti joudu suoriutumaan aamu- ja iltapäivästä sekä loma-ajoista itsekseen?

Olimme kesällä tervehtimässä ystäviäni Saksassa. Tuossa maassa, jossa kotiäitiyhteiskunta on kukoistanut pitkää eikä ole edes oletettu, että äidit kävisivät kokopäiväisesti töissä. Päivähoitojärjestelmät vaihtelevat eri osavaltioissa, mutta yhteistä niille on olllut se, ettei niitä oikein ole. Kun itse vielä asuin Saksassa, lopettivat useat ystäväni kokopäivätyöt lapsen saatuaan, jos ei käsillä ollut äitiä tai anoppia, joka oli valmis huolehtimaan lapsenlapsestaan työpäivien ajan. Varakkaammissa piireissä palkattu hoitaja oli tietysti myös vaihtoehto. Jos kunnallista päivähoitoa oli saatavilla, oli se pääasiassa puolipäiväistä. Koululaisia piti myös olla vastaanottamassa kotona jo alkuiltapäivästä (tämä toki myös vaihtelee osavaltioittain ja paikkakunnittain). Mutta nyt kuulin miten kehitys on kehittynyt ainakin pienten koululaisten suhteen.

Ystävilläni on tytär, joka aloittaa koulun vuoden kuluttua. Samaan aikaan omani kanssa, vaikka onkin vuotta nuorempi. He olivat ottaneet selvää nykyisistä käytänteistä kotipaikkakunnallaan ja todenneet, että lapsen voi viedä koululle jo aamulla työmatkallaan, siellä on hoitaja ottamassa lasta vastaan. Koulupäivän jälkeen kaikki koululaiset (1.-4. luokka) voivat jäädä hoitoon sovituksi ajaksi. Viideltä iltapäivällä lähetetään viimeisetkin lapset kotiin. Olin vaikuttunut. Erityisesti pidin tuosta, että kaikki ikäluokat ovat samalla viivalla. Näin ei yhdenkään yksinoloa pelkäävän kolmasluokkalaisen tarvitse tuntea oloaan noloksi ja erilaiseksi, kun muutkin samanikäiset voivat olla hoidossa aamuin illoin.

Pikkukoululaisten loma-aikoja olen pohtinut ennenkin. Tuolloin mainitsin kuulemastani ideasta koululla järjestettävästä kesätoiminnasta, kunnan toimintana. Vähän sama tuli mieleen tässä aamu- ja iltapäivähoitoasiassa. Toki Espoon koulujen iltapäiväkerhot eri palveluntuottajien tuottamana (varmasti paikan saa vain ekaluokkalainen) toimivat nykyisin jo melko hyvin. Silti jäävät nuo yksinäiset aamut, varsinkin jos koulu alkaa myöhemmin kuin ensimmäiseltä oppitunnilta, ja loma-ajat.

Kouluista ja kerhotoiminnasta puhutaan paljon ja hankkeitakin on kehitelty asian tiimoilta. Omana alakouluaikanani kerhot olivat arkipäivää. Itse kävin parhaimmillaan koululla kolmessa eri kerhossa viikoittain muiden harrastusteni ohella. Nyt niitä halutaan etenkin harrastusmahdollisuuden takia, mikä on ymmärrettävää. Itse en kuitenkaan haluaisi unohtaa sitäkään puolta, että myös yksinään kotona koulun jälkeen oleskelevalla lapsella olisi paikka mihin mennä ja missä toimia ohjatusti yhdessä muiden kanssa. Kerhotoiminta toisi myös vaihtelua puistoleikkeihin niille, joilla asukaspuisto on lähellä kotia ja siten relevantti vaihtoehto löytää iltapäiväksi paikka, jossa on läsnä myös aikuisia. Kaikki eivät tällaista kaipaa, mutta olisi hienoa, että mahdollisuus olisi olemassa niille, jotka sitä tarvitsevat. On kaikkien etu, että lapsella on turvallinen olo. On myös kaikkien etu, että vanhempi voi käydä töissä ilman, että koko ajan sisuksissa nakertaa huoli lapsen pärjäämisestä.

Kierrätettyjä ajatuksia päivähoito-oikeudesta

Ei ole ihan korrektia kierrättää omia tekstejään vuodesta toiseen, mutta tasan vuosi sitten keskusteltiin hallituksen aikeista poistaa subjektiivinen päivähoito-oikeus ja silloin kirjoitin facebookiin tuossa alla näkyvän tekstin.

Espoossa säilytettiin vielä tuolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus, mutta nyt asia on budjettineuvottelujen yhteydessä taas tapetilla. Oma työtilanteeni on muuttunut: minulla on nyt ensimmäistä kertaa sitten Suomeen paluuni toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Itseäni asia ei siis henkilökohtaisesti enää kosketa siten kuin vielä vuosi sitten. Oman työmarkkina-asemani muuttuminen ei kuitenkaan muuta mitään mielipiteessäni. Pidän edelleen ehdostusta lyhytnäköisenä, perheitä leimaavana ja vain lisää byrokratiaa aiheuttavana. Voisin edelleen kirjoittaa saman tekstin, mutta en enää käyttäisi minä-muotoa.

Lisäksi jälleen on heitetty ilmaan ajatus pienten koululaisten iltapäivätoiminnan lakkauttamisesta. Tuotakin säästötoimenpidettä pidän lyhytnäköisenä, vahingollisena ja työllisyyttä hankaloittavana. Iltapäivätoiminta tulee jo ensi vuonna koskemaan meidänkin perhettämme, tosin vasta eskarin osalta. Mutta kahden vuoden kuluttua kotonani asustelee pieni koululainen, jonka en soisi viettävän pitkiä iltapäiviä yksin, koska äiti pääsee töistä kotiin vasta viiden aikaan. Ymmärrän siis hyvin, miltä heistä, joille asia on ajankohtainen, tuntuu ja myötäelän heidän huoltaan. Ei näin Espoo, ei aina oteta pois heiltä, jotka tukea tarvitsevat ja -jos nyt se taloudellisia vaikutuksia mietitään - joiden tukemiseen panostetut rahat säästävät huomattavasti korjaavissa toimenpiteissä myöhemmin. Katsotaan kauemmas tulevaisuuteen, kunnassa seurauksien arvioiminen vain seuraavan kvartaalin päähän ei riitä!

Ja sitten se teksti:

"Pätkä- ja silpputöistä ja päivähoidosta  (julkaistu alunperin facebookissa 28.9.2015)

Kunhan tässä taas mietiskelen. Tällä kertaa näitä hallituksen suunnitelmia päivähoito-oikeuden rajaamisesta silloin, kun yksi vanhemmista on kotona työttömänä. Minähän olen lapseni yksi ja ainoa arjessa mukana oleva vanhempi. Enkä ole Suomeen paluuni jälkeen (muutin takaisin vuonna 2005) tehnyt muita kuin pätkä- ja silpputöitä. En omasta tahdostani, vaan koska olen onnistunut saamaan lähinnä vanhempainvapaasijaisuuksia ja keikkatyötä. Pätkätyöt ovat muutenkin stressaavia. Kymmenen kuukauden työsuhteesta ainakin viiden kuukauden ajan kytee pinnan alla jatkuvasti ajatus uuden työn hakemisesta, hakemisen pakosta. Työsuhteiden väliin jää väkisinkin yleensä muutaman viikon tai kuukauden työttömyysjakso, jolloin ei uskalla keikkaillakaan ansiosidonnaisen menettämisen pelosta. Tähän asti onneksi on säästynyt ylimääräiseltä stressiltä lapsen hoitopaikan suhteen. Lapsihan on jatkanut tutussa päiväkodissa koko ajan, työttömyyspätkien ajan toki lyhyempiä päiviä, mutta arjen rutiinit ovat silti pysyneet hänen osaltaan lähes muuttumattomina. Tämä on varsinkin tuollaiselle herkälle ja muutoksiin rajusti reagoivalle lapselle tärkeää.

Miten sitten jatkossa? Kuvittelin tässä seuraavia kahta vuotta, jotka lapsi on vielä normaalissa päivähoidossa siirtyäkseen sitten pakolliseen eskariin ja sitä täydentävään päivähoitoon. Tämänhetkinen työsuhteeni päättyy muutaman kuukauden kuluttua. Lapseni oikeus kokopäiväiseen päivähoitopaikkaan päättyy samaan aikaan työsuhteeni kanssa. Olettaen, etten löydä kokoaikatyötä, vaan osa-aikaisen pidempiaikaisen työsuhteen, jonka rinnalla teen keikkahommia, on lapsellani samoin oikeus vain osa-aikaiseen päivähoitoon. Jos oletetaan, etten löydä minkäänlaista varsinaista työsuhdetta, vaan olen kokonaan työttömyyskorvausten ja keikkatöiden varassa, on lapsellani niin ikään oikeus olla vain 20 tuntia viikossa päiväkodissa. 

Osa-aikaisen työn tulot eivät riitä elämiseen. Jos siis onnistun löytämään vain osa-aikaista työtä, joudun etsimään keikkatyötä sen rinnalle. Keikkatöitä ei kuitenkaan yleensä voi ennakoida, töitä on tarjolla silloin kun työvoimalle on tarvetta. Oikeus päivähoitoon määräytyy siis osa-aikaisen työsopimuksen pohjalta. Onkohan kukaan tullut miettineeksi, miten kaltaiseni voivat tienata elantonsa, jos eivät voi olla varmoja siitä, että lapsen saa viedä joka päivä kokopäivähoitoon? Jos saan aamulla tietää, että saisin koko päiväksi työkeikan, en voi enää lähteä hakemaan lapselle oikeutta kokopäivähoitoon kyseiselle päivälle. Joudun siis kieltäytymään keikasta, koska lapseni saa olla hoidossa vain neljä tuntia. Onko pakko ryhtyä kokopäivätyöttömäksi lapsen päivähoidon aikarajoitusten takia, jos ei löydä kokoaikatyötä tai edes osa-aikasta jatkuvaa työsuhdetta? Vai onko tähän esitetty jotain fiksua ratkaisua? Nykyäänkin hoitoajan muutoksista pitää ilmoittaa kuukausia aikaisemmin, joten pätkä- ja silpputyöläisen on kätevintä tehdä päivähoitosopimus kokopäiväiseksi ja varioida hoitoaikoja sitten tilanteen mukaan. Mutta entä jatkossa, kun kokopäivähoitopäätös vaatii erillisen hakemuksen ja arvioinnin? Pitääkö tietää puoli vuotta aikaisemmin, että saa viikolla x kokopäiväkeikan viikon jokaiselle arkipäivälle? 

Totta kai toivon saavani pitkäaikaisemman ja kokopäiväisen työsuhteen. Mutta en voi laskea sen varaan. Tällainen elämä jatkuvassa epävarmuudessa syö omaa jaksamistani. Jatkossa myös lapseni joutuu kärsimään näistä pätkätyösuhteista, koska hänen päivärutiininsa muuttuvat aina, kun oma päivittäinen työaikani muuttuu. Enkä ole ainoa kuntalainen, jolla on lapsia ja joka tekee töitä pätkissä tai pikkusilppuna. En usko Espoon kaupunginkaan nauttivan näistä ketjutetuista kokopäivähoitopaikan irtisanomis- ja hakemisprosesseista ja hoitoaikaan liittyvästä byrokratiasta, henkilökunnan työaikasuunnittelukin muuttuu entistä hankalammaksi. Mutta Juha Sipilä ja kumppanit ovat puhuneet kaikessa viisaudessaan. Harmi vain, ettei heillä tunnu olevan mitään käsitystä nykyajan työelämän todellisuudesta!"