Koulujen kesäloman ajankohdasta

Sellaista tässä mietin, että kun joka paikassa vouhkataan taas kesälomien siirtämisestä, niin onko kukaan miettinyt asiaa pienten oppilaiden kannalta? Isommilta koululaisilta on varmaan kyseltykin ja he osaavat ehkä miettiä jo itse ennen vastaamista.Varmasti yläkoululainen tai toisen asteen opiskelija olisi ihan mielellään kesätöissä elokuussakin tai vain chillailisi. Yläkoululainen tai toisen asteen opiskelija osaa yleensä myös jo itse ottaa keväällä tarvittaessa vähän rennommin, kunhan koeviikko on ohi, ja on muutenkin jo kasvanut (edes vähän) jaksamaan aikuisempaa maailmaa, jossa työskennellään ympäri vuoden. Mutta ne alakoululaiset, jotka ei eivät vielä osaa itse tuntemuksiaan niin määritellä ja jaksamistaan säädellä, voivat kyllä olla aika väsyneitä juhannukseen mennessä. Heiltä ei voi myöskään olettaa saavansa kovin perusteellisesti mietittyä vastausta. Jos kolmasluokkalaiselta kysyy, haluaisiko hän lomailla elokuunkin, hän varmasti kiljahtaa "kyllä" edes ajattelematta, kuinka pitkäksi kevätlukukausi silloin venyisi.

Huomaan omassa tyttäressäni, joka on vasta eskarissa, mutta kävi myös päiväkotia aika koulumaisessa rytmissä jääden tosin lomille vasta juhannuksena, touko-kesäkuussa aina väsähtämistä arkirutiineihin. Kesäloman ensimmäinen viikko on aina mennyt kevätkaudesta toipuessa, toki lomaillen, mutta aika väsyneenä ja paljon nukkuen. Kaverit valittelevat koululaistensa olevan tällä hetkellä taas ihan sietämättömiä, kuten aina keväällä. Samaa palautetta kuuluu pienten koululaisten opettajilta. Ja lapset ovat yleensä sietämättömän levottomia silloin, kun eivät enää jaksa tsempata ja tarvitsisivat pienen breikin. Ihanat valoisat kevätillat eivät myöskään edesauta aikaista nukkumaanmenoa ja nukahtamista, mikä tekee aamuista vielä normaaliakin hankalampia.

Kesäkuu on niin kylmä, lapset istuvat vain sisällä ja pelaavat. Oikea kesä alkaa vasta juhannukselta, sitä ennen ei voi edes uida. Tällaisia argumentteja kuulee, ikään kuin kesälomaa voisi viettää vain helteessä. Moni urheileva tai paljon muuten liikkuva lapsi tai nuori on vain iloinen, jos ei ole paahtava helle kesälomalla, kun ehtii harrastaa liikuntaa päiväsaikaan. Maauimalat ovat täynnä väkeä heti avaamisesta lähtien, jos ei sentään ihan kissoja ja koiria sada taivaalta. Nyt eletään toukokuun alkua ja täällä Etelä-Suomessa ulkona on juuri noussut lämpötila yli kymmeneen asteeseen. Joka paikassa vilistää lapsia leikkimässä eikä kukaan haluaisi illalla sisään, vaikka sää viilenee vielä melkoisesti auringon siirtyessä matalammalle. Sää kesäloman esteenä taitaa olla lähinnä vanhempien korvien välissä, ei lasten. Jos haluaa helletakuun, kannattaa muuttaa etelään. Itsestänikin löytyy valokuvia, joissa 80-luvulla puhdistan villapaidassa ja pipossa heinäkuista sienisaalista. Että sellaisia ne olivat ne lapsuuden ainaiset hellekesät! Eikä näistä nykyajankaan säistäkään koskaan tiedä: viime kesänä telttailtiin heinäkuussa Hangossa lämpötilan laskiessa öisin lähes nollaan.

Toki olen myös itsekäs: lomailen yleensä Saksassa ja nautin siitä, että pääsen sinne reissaamaan ennen Keski-Euroopan lomakautta. Ihanaa olla liikkeellä väljästi ja stressittä, koska paikallisten kesälomat ovat vasta myöhemmin. Ajatuskin siitä, että koko Eurooppa lomailisi täsmälleen samaan aikaan, hirvittää. Kuulen myös jo korvissani ne keskieurooppalaiseen koulurytmiin liittyvät argumentit, joiden mukaan meillä niin tai näin lomaillaan kesällä liian pitkään. Se on toinen keskustelu, tässä keskustelussa puhutaan koululaisten kesälomien siirtämisestä, ei leikkaamisesta.

Toki kaikenlaista voi kokeilla ja selvittää. Ehkä lapsia ei rasittaisi liikaa jäädä lomille kolmisen viikkoa myöhemmin. Mutta olisi silti kiva kuulla lapsivaikutusten arvioinnista, etenkin juuri pienten koululaisten jaksamisesta, ennen kokeiluja eikä vasta siinä vaiheessa, kun on jo tehty päätöksiä, joiden muuttamiseen tarvitaan taas kaikki mahdolliset käsittelyt ja kuulemiset.

Pikkukoululaisten kesä

Kevään alkaessa vihjailla saapumisestaan, viriää taas kerran vilkas keskustelu pienten koululaisten kesälomista. Olen jo vuosia seurannut mielenkiinnolla ja vähän huolestuneenakin ystävien ponnisteluja järjestää lapsilleen turvallinen kesäloma vanhempien töistä huolimatta. Opettajaperheitä lukuunottamatta useimmissa perheissä vanhempien kesäloma on merkittävästi koululaisten lomia lyhyempi. Kaikissa työpaikoissa loma-aikaan ei edes voi vaikuttaa, jotta vanhemmat voisivat sovittaa lomansa siten, että pääosan kesästä jompikumpi vanhempi olisi kotona. Yksinhuoltajaperheissä taas on vain yhden lomat käytettävissä. Puhumattakaan pätkätyöläisistä, työpaikanvaihtajista, yrittäjistä tai freelancereista, jotka usein voivat lomailla vain lyhyitä aikoja, jos ollenkaan. Kaikilla ei ole mummoloita, serkkuloita, ystäviä, naapureita, tai muita läheisiä ihmisiä, jotka voisivat huolehtia pienistä lomalaisista. Ekaluokkaisen kohdalla 8-10 tunnin yksin kotona oleminen ei oikein ole vaihtoehto.

Ensimmäisenä tarjotaan ratkaisuksi erilaisia leirejä, jos esittää huolen kesäloma-ajasta. Espoon kokoisessa kaupungissa tarjontaa riittää, se on totta. Vaikka lomaongelma ei meillä vielä tänä vuonna ole ajankohtainen, tutustuin jo tarjontaan tulevia vuosia silmälläpitäen. Hyvä että tutustuin. Huomasin nimittäin, että voin jo alkaa säästää noita tulevia leirikesiä varten. Harrasteleirejä järjestetään pilvin pimein, mutta hinnat viikon päiväleiristä ovat aika suolaisia. Jos ajatellaan, että kesäkuun ajan pistäisi lapsen leireille, saisi varautua kyllä jo aika monen satasen maksamiseen. Olen kuullut huhuja kaupungin järjestämistä edullisista leireistä, mutta tietoa niistä ei löydy. Tai löytyy kesätoimintaa yli 9-vuotiaille, mutta ei mitään haulla 6-8 -vuotiaat. Jossain näitäkin juttuja varmaan on, mutta ei noin vain bongattavissa. Seurakunta järjestää suhteellisen edullisesti, mutta se ei oikein ole vaihtoehto meille kirkkoon kuulumattomille. Näitä leirejä järjestetään myös lähinnä kesäkuussa ja elokuun alussa. Mutta entä heinäkuu, jos vanhemmat eivät saa silloin pitää lomiaan?

Jäävät asukaspuistot. Niissä on ilmaista toimintaa aikuisen valvovan silmän alla ja jokaisella suuralueella taitaa olla joku puisto auki myös heinäkuussa. Tämä on hienoa. Vielä hienompaa se olisi, jos Espoo ei olisi luopunut puistoruokailusta. Monelle pienelle koululaiselle ja hänen vanhemmilleen tieto lämpimästä lounaasta kesällä olisi helpottava. Toki voi ottaa eväät mukaan, mutta monipuolisempaa ja parempaa se puistoruoka oli aikoinaan. Itsehän olin 1980-luvulla puistolapsi Hyökyvuoren puistossa parin kesäkuun ajan ja muistelen vieläkin lämmöllä noita aikoja leikkeineen, askarteluineen, uimaretkineen ja ruokailuineen. Helsingissä puistoruokailu on yhä voimissaan ja tiedän monen kuntarajan lähellä asuvan espoolais- ja vantaalaislapsenkin käyvän naapurissa leikkimässä ja syömässä. Siellä onneksi ei kysytä kotiosoitetta ruokajonossa.

Kaiken kaikkiaan kesätoiminta tuntuu olevan aika eriarvoistavaa. Jos perheellä on varaa, voi lapsi olla vaikka joka viikon eri päiväleirillä harrastamassa. Jos maksut ovat ylivoimaisia, voi leikkiä puistossa koko kesäloman. Sekin voi olla hauskaa, ei siinä mitään. Mutta kesä voi kyllä tuntua aika pitkältä, jos kaverit ovat leireillä ja reissussa samaan aikaan, kun itse tallustelee joka aamu puistoon. Toisaalta joillekin lapsille useampi viikko harrasteleirillä voi tuntua työltä.

Somessakin aiheesta on keskusteltu erilaisissa espoolaisvanhempien ryhmissä. Puistoruokailun palauttamisen lisäksi on väläytelty ideoita mm. kaupungin järjestämistä päiväkerhoista, jotka voisivat toimia vaikka koulujen tiloissa. Vetäjinä taas voisivat toimia esimerkiksi kesän ajan työttöminä olevat koulunkäyntiavustajat. Joissakin kunnissa tällaisia kuulemma on, edulliseen hintaan. Pidän ideaa hyvänä. Joka tapaksessa tämäkin on asia, josta pitää puhua. Joistakin hulluistakin ideoista voi joskus poikia ratkaisu. Kesäloman pitäisi kuitenkin olla iloinen asia, ei stressinaiheuttaja.

Lomapäivistä ja niiden kertymisestä

Joulu lusittu, uusi vuosi alkanut, loppiainenkin meni jo ja loma loppui. Siis mikä loppui? Loma on aika kaukainen sana sille, joka on kymmenen vuotta tehnyt keikka- ja pätkätöitä ja ollut nyt vasta vuoden toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Ne pari kertynyttä lomapäivää pidin kesällä ja muuten on menty saldojen kanssa kikkailemalla, jotta on saatu muutama vapaapäivä välillä.

Tämä vuoden pimein aika koettelee jaksamista. Eräänä päivänä jäin ihmettelemään, miksei Saksassa talvi tuntunut näin pahalta, vaikka sikäläinen ilmasto on talvisin omasta mielestäni vielä tätä kotimaista ikävämpi: kylmänkostea ja hyvin raaka. Sikäläinen kylmyys tunkeutuu kosteuden takia luihin ja ytimiin asti eikä siinä lämmitä, vaikka pukisi kuinka monta vaatekertaa päällekkäin. Mutta siellä ei tunneta tällaista pimeyttä. Lumitalvina huomaan jaksavani, mutta tämä jatkuva mustanharmaa, joka ympäröi ihmisen niin maassa kuin ilmassa, ei voi olla terveellistä mielialalle. Tähän vuodenaikaan pieni loma on enemmän kuin tervetullut. Lomaa on kuitenkin vain heillä, jotka ovat jo saman vuoden huhtikuun alussa olleet vähintään vuoden työsuhteessaan. Muut kikkailevat tai puurtavat läpi talven.

Ymmärrän sen,  että loma pitää ansaita eli lomien kertymisen periaatteen. Sitä en ymmärrä, miksi lyhyissä työsuhteissa oleville kertyy lomaa vähemmän. Tämä on ehkä ollut perusteltua silloin, kun työsuhteet olivat pitkiä ja samassa työpaikassa pysyttiin työuran alusta eläkeikään asti. Silloin varmasti saattoi ajatella, että isompi lomakertymä oli palkkio uskollisuudesta työnantajaa kohtaan ja houkutteli työntekijöitä pysymään työpaikassaan. Nykyisin työsuhteet ovat koko ajan lisääntyvässä määrin lyhyitä, työntekijästä riippumattomista syistä. Monilla aloilla työntekijöitä haetaan jatkuvasti alle vuoden työsuhteisiin ja moni tekee koko työuransa vuoden tai kahden pätkissä. Jotta tällaisetkin ahkerat ihmiset jaksaisivat sinne koko ajan nousevaan eläkeikään asti, olisi reilua, että edes lomakertymä olisi kaikille samoista töistä jo työsuhteen alusta asti sama.

Paljon puhuttu kilpailukykysopimus (jonka en usko ollenkaan toimivan tarkoitetusti, mutta se on toinen juttu) tuo monille puoli tuntia lisää työaikaa viikossa. Käytännössähän kyseessä on naamioitu palkanalennus, kun pidennetään työaikaa palkkaa nostamatta. Työpaikoilla kikyä toteutetaan mitä erilaisimmilla tavoilla. Jotkut todellakin tekevät töitä sen kuusi minuttia pidempään päivittäin. Toiset ovat töissä (käytännössä kai saldovapailla) loppiaisen ja helatorstain, joillakin vain leikataan saldosta kaksi tuntia kuukaudessa, osalla tulee parille lauantaille vuodessa virkistyspäivätoimintaa, joillakin se kuitataan sillä, että harrastetaan liikuntaa puoli tuntia enemmän viikossa työajalla, osa työnantajista käskee merkata sen puoli tuntia viikotyöaikaan, mutta tehdä silti töitä ihan entiseen tapaan. Ymmärrettävää, sillä suuri osa töistä ei enää nykyään ole aika- ja paikkasidonnaista.

Asiantuntijatyössä on vaikea vetää rajaa työn ja vapaa-ajan välille, koska aivojen sammuttaminen ei ole helppoa ja niitä työasioita tulee ajateltua myös kotona ruokaa laittaessa tai harrastuksissa. Moni tunnistaa ilmiön, jossa on koko päivän pohtinut ratkaisua työn alla olevaan ongelmaan sitä löytämättä, mutta herää keskellä yötä valmiin ratkaisun kanssa. Silti nukuttua aikaa ei merkitä työajaksi. Tällaisessa työssä kuuden minuutin työajanpidennys päivään tuntuu yksinkertaisesti käsittämättömältä. Yhtä käsittämättömältä tuntuu tuo vanhassa roikkuminen lomakertymien suhteen. Juuri nyt, kiky-aikakaudella, on tietysti mahdoton ajatus, että kaikkien lomakertymät muutettaisi tasa-arvoisiksi työsuhteen pituudesta riippumatta. Mutta silti toivoisin, että työmarkkinajärjestöissä jonakin päivänä tajuttaisi, sekä työnantaja- että työntekijäpuolella, maailman muuttuneen ja työelämän varsinkin  muuttuneen.