Sellaista tässä mietin, että kun joka paikassa vouhkataan taas kesälomien siirtämisestä, niin onko kukaan miettinyt asiaa pienten oppilaiden kannalta? Isommilta koululaisilta on varmaan kyseltykin ja he osaavat ehkä miettiä jo itse ennen vastaamista.Varmasti yläkoululainen tai toisen asteen opiskelija olisi ihan mielellään kesätöissä elokuussakin tai vain chillailisi. Yläkoululainen tai toisen asteen opiskelija osaa yleensä myös jo itse ottaa keväällä tarvittaessa vähän rennommin, kunhan koeviikko on ohi, ja on muutenkin jo kasvanut (edes vähän) jaksamaan aikuisempaa maailmaa, jossa työskennellään ympäri vuoden. Mutta ne alakoululaiset, jotka ei eivät vielä osaa itse tuntemuksiaan niin määritellä ja jaksamistaan säädellä, voivat kyllä olla aika väsyneitä juhannukseen mennessä. Heiltä ei voi myöskään olettaa saavansa kovin perusteellisesti mietittyä vastausta. Jos kolmasluokkalaiselta kysyy, haluaisiko hän lomailla elokuunkin, hän varmasti kiljahtaa "kyllä" edes ajattelematta, kuinka pitkäksi kevätlukukausi silloin venyisi.
Huomaan omassa tyttäressäni, joka on vasta eskarissa, mutta kävi myös päiväkotia aika koulumaisessa rytmissä jääden tosin lomille vasta juhannuksena, touko-kesäkuussa aina väsähtämistä arkirutiineihin. Kesäloman ensimmäinen viikko on aina mennyt kevätkaudesta toipuessa, toki lomaillen, mutta aika väsyneenä ja paljon nukkuen. Kaverit valittelevat koululaistensa olevan tällä hetkellä taas ihan sietämättömiä, kuten aina keväällä. Samaa palautetta kuuluu pienten koululaisten opettajilta. Ja lapset ovat yleensä sietämättömän levottomia silloin, kun eivät enää jaksa tsempata ja tarvitsisivat pienen breikin. Ihanat valoisat kevätillat eivät myöskään edesauta aikaista nukkumaanmenoa ja nukahtamista, mikä tekee aamuista vielä normaaliakin hankalampia.
Kesäkuu on niin kylmä, lapset istuvat vain sisällä ja pelaavat. Oikea kesä alkaa vasta juhannukselta, sitä ennen ei voi edes uida. Tällaisia argumentteja kuulee, ikään kuin kesälomaa voisi viettää vain helteessä. Moni urheileva tai paljon muuten liikkuva lapsi tai nuori on vain iloinen, jos ei ole paahtava helle kesälomalla, kun ehtii harrastaa liikuntaa päiväsaikaan. Maauimalat ovat täynnä väkeä heti avaamisesta lähtien, jos ei sentään ihan kissoja ja koiria sada taivaalta. Nyt eletään toukokuun alkua ja täällä Etelä-Suomessa ulkona on juuri noussut lämpötila yli kymmeneen asteeseen. Joka paikassa vilistää lapsia leikkimässä eikä kukaan haluaisi illalla sisään, vaikka sää viilenee vielä melkoisesti auringon siirtyessä matalammalle. Sää kesäloman esteenä taitaa olla lähinnä vanhempien korvien välissä, ei lasten. Jos haluaa helletakuun, kannattaa muuttaa etelään. Itsestänikin löytyy valokuvia, joissa 80-luvulla puhdistan villapaidassa ja pipossa heinäkuista sienisaalista. Että sellaisia ne olivat ne lapsuuden ainaiset hellekesät! Eikä näistä nykyajankaan säistäkään koskaan tiedä: viime kesänä telttailtiin heinäkuussa Hangossa lämpötilan laskiessa öisin lähes nollaan.
Toki olen myös itsekäs: lomailen yleensä Saksassa ja nautin siitä, että pääsen sinne reissaamaan ennen Keski-Euroopan lomakautta. Ihanaa olla liikkeellä väljästi ja stressittä, koska paikallisten kesälomat ovat vasta myöhemmin. Ajatuskin siitä, että koko Eurooppa lomailisi täsmälleen samaan aikaan, hirvittää. Kuulen myös jo korvissani ne keskieurooppalaiseen koulurytmiin liittyvät argumentit, joiden mukaan meillä niin tai näin lomaillaan kesällä liian pitkään. Se on toinen keskustelu, tässä keskustelussa puhutaan koululaisten kesälomien siirtämisestä, ei leikkaamisesta.
Toki kaikenlaista voi kokeilla ja selvittää. Ehkä lapsia ei rasittaisi liikaa jäädä lomille kolmisen viikkoa myöhemmin. Mutta olisi silti kiva kuulla lapsivaikutusten arvioinnista, etenkin juuri pienten koululaisten jaksamisesta, ennen kokeiluja eikä vasta siinä vaiheessa, kun on jo tehty päätöksiä, joiden muuttamiseen tarvitaan taas kaikki mahdolliset käsittelyt ja kuulemiset.
Ajatuksia ja tajunnanvirtaa, poliittisia pohdintoja, muisteluita menneistä ja haaveita tulevasta, blogisillisalaattia. Kirjoittajana Tapiolassa syntynyt, Espoonlahdessa kasvanut, nyt Soukkaan juurtunut äiti ja totaaliyksinhuoltaja, entinen ammattiratsastaja, nykyinen filosofian maisteri ja hallintosihteeri. Metsässä vaeltelija, kirjoihin uppoutuja, merelle tuijottelija, parantumaton optimisti, joka aina yrittää löytää sen lystikkään näkökulman, vaikka se joskus aiheuttaakin noloja tilanteita.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. toukokuuta 2018
lauantai 25. marraskuuta 2017
Kesämuistoja
Olen hehkutellut tätä asuinaluettamme aina välillä. Nyt pitää hehkuttaa lisää. Facebook nimittäin tarjosi kuvamuistoja elokuulta ja niiden myötä aloin miettiä, miten meillä on täällä kaikkea. Töitä lukuunottamatta voisin pysyä omilla hoodeilla minnekään muualle poistumatta enkä jäisi mistään paitsi.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna totesin, että on aika lunastaa lapselle puolihuolimattomasti heitetty lupaus telttayöstä saarella. Voisi olla aika hankala nakki veneettömälle, jos ei sattuisi asumaan kävelymatkan päässä saaristovenelaiturista. Saaristovene tuo Espoon hienon saariston kaikkien ulottuville. Joten uhmsimme sääennusteita, kasasimme varusteet ja veneilimme telttailemaan Stora Herröseen. Kyllä kannatti! Sadetta ei tullut pisaraakaan, saari oli täynnä mustikoita ja ihanaa rauhaa.
Tuon retken jälkeen alkoi eskari ja koulun alun kanssa starttasivat myös harrastukset yksi toisensa jälkeen. Himoharrastajatyttären ei tarvitse poistua omalta asuinalueelta yhdenkään harrastuksen takia. Äitikin tuulettaa, kun kaikkialle pääsee kävellen. Taidekoulupäivänä matka on lyhyin, koululta kuten kotoakin parisataa metriä. Tanssitunnille parisataa enemmän. Uimakoulupäivä? Ei huolta, parinkymmenen minuutin kävely vie uimahallille. Ratsastustunnille pääsee vartissa kävellen. Toki täällä voisi harrastaa myös mm. jääkiekkoa tai jalkapalloa, salibandya, yleisurheilua tai partiota. Mutta kaikkeen ei meidän perhe repeä, vaikka tarjontaa kyllä riittää.
Eskari ja samalla tuleva koulu sijaitsevat parinsadan metrin päässä kotiovesta, kirjasto samoin. Puolen kilometrin säteellä on kaksi ruokakauppaa. Luontopolulle pääsee kävellen vartissa ja se merenranta on tosiaan kivenheiton päässä. Sieltä löytyy saaristovenelaiturin lisäksi uimaranta. Ja jos nyt ihan välttämättä haluaa laajemman kauppavalikoiman äärelle, pyöräilee Isoon Omenaan parissakymmenessä minuutissa. Sama aika menee bussilla Helsingin keskustaan.
Mietin paluuta tänne kotiseudulle kauan. Kun oli päättänyt palata Espoonlahteen, oli päätös Soukasta tulevana kotina helppo. Enkä ole katunut hetkeäkään. Täällä on ihmisen hyvä olla.

(No niin, olen käyttänyt nyt pari viikkoa siihen, että yritin lisätä muutaman kuvan enemmän saarireissulta. Eivät lataudu, eivät millään laitteella eivätkä missään muodossa. Joten unohdetaan ne ja jätetään reissun kuvamuistelot tuon yhden varaan. Jatkan itse asiasta.)
Tuon retken jälkeen alkoi eskari ja koulun alun kanssa starttasivat myös harrastukset yksi toisensa jälkeen. Himoharrastajatyttären ei tarvitse poistua omalta asuinalueelta yhdenkään harrastuksen takia. Äitikin tuulettaa, kun kaikkialle pääsee kävellen. Taidekoulupäivänä matka on lyhyin, koululta kuten kotoakin parisataa metriä. Tanssitunnille parisataa enemmän. Uimakoulupäivä? Ei huolta, parinkymmenen minuutin kävely vie uimahallille. Ratsastustunnille pääsee vartissa kävellen. Toki täällä voisi harrastaa myös mm. jääkiekkoa tai jalkapalloa, salibandya, yleisurheilua tai partiota. Mutta kaikkeen ei meidän perhe repeä, vaikka tarjontaa kyllä riittää.
Eskari ja samalla tuleva koulu sijaitsevat parinsadan metrin päässä kotiovesta, kirjasto samoin. Puolen kilometrin säteellä on kaksi ruokakauppaa. Luontopolulle pääsee kävellen vartissa ja se merenranta on tosiaan kivenheiton päässä. Sieltä löytyy saaristovenelaiturin lisäksi uimaranta. Ja jos nyt ihan välttämättä haluaa laajemman kauppavalikoiman äärelle, pyöräilee Isoon Omenaan parissakymmenessä minuutissa. Sama aika menee bussilla Helsingin keskustaan.
Mietin paluuta tänne kotiseudulle kauan. Kun oli päättänyt palata Espoonlahteen, oli päätös Soukasta tulevana kotina helppo. Enkä ole katunut hetkeäkään. Täällä on ihmisen hyvä olla.
Tunnisteet:
Espoo,
harrastukset,
kesä,
meri,
retki,
saaristovene,
Soukka,
Stora Härrö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)