Nostalgiaa pahimmillaan - muistoja bussilinjasta

Tämän kirjoitin 2.1.2018. Ilmeisesti unohdin painaa "julkaise" -nappia. En muuta sisältöä siksi, vaikka uudistus ei nyt enää olekaan huomista, vaan jo reilusti eilistä. Myönnän olevani toivoton nostalgikko ja iso osa pysyvyyttä elämässäni katosi, kun tietyistä bussilinjoista luovuttiin.

Varhaisin bussimuistoni on Espoon auton vihreistä busseista. 105 pehmeine punaisine penkkeineen kulki tuolloin Oravannahkatorilta, kotipysäkiltämme, Helsingin linja-autoasemalle. Viisivuotiaana elämäni mullistui, kun muutimme pois Tapiolasta. "Kaupungin bussi" olikin 149 tai 147, myöhemmin ihanan nopea 150. Mutta tärkein, se joka vei uudesta kodista taas käymään Tapiolassa, isovanhempien luo ja balettitunneille, oli linja 12. Tuolloin yleensä siniharmaa Tyllilän linjan bussi. "Kaupunkiin" ajoivat keltaruskeat Auto Arvelat. Kaikenlaiset asiat elämässä muuttuivat, uudesta kodista tuli vanha koti, 12 ja12K olivatkin ensin 12K ja12S, sittemmin 12 ja 14, mutta reitti oli ja pysyi. Maailmallakin ollessani, kotona käydessäni, hyppäsin bussiin numero 12 ja köröttelin tervehtimään isovanhempiani. Jos jokin oli elämässä pysyvää, oli se tuo Tapiolasta Kivenlahteen / Soukkaan ja taas takaisin Tapiolaan kulkeva rengaslinja. 

Asun taas Soukassa, isovanhemmat yhä Tapiolassa. Mutta huomisesta alkaen en enää pääse heidän luokseen näppärästi kulkuvälineitä vaihtamatta. Länsiväylän linjoja jään kaipaamaan niiden nopeuden ja kätevyyden takia. Mutta noita rengaslinjoja, joita olen vuosikymmenten aikana kironnut lukemattomia kertoja lukuisten liikennevalojen ja pysäkkien aiheuttamien viivästysten takia, niitä jään kaipaamaan, koska niihin on aina liittynyt tuttuuden, turvallisuuden ja jälleennäkemisen tunne. Jopa silloin, kun oikeastaan pitkään kammosin bussimatkustusta, koska siskon jalka oli jäänyt keskiovien väliin puristuksiin.

Kyllä, olen sentimentaalinen ja vähän tyhmäkin. Minulla on myös järkisyitä olla pitämättä uudistuksesta. Mutta joskus tunne jyrää järjen ja sitä jää kaipaamaan jotakin, joka ei välttämättä ole edes kaipauksen arvoinen. Vain siksi, että se on edustanut pysyvyyttä ja ollut kestävä linkki sen oikeasti varhaisen ja kaiken sen jälkeen tulleen välillä.

Parasta Espoossa

Mikä on parasta Espoossa? Espoo on varmaan yksi Suomen haukutuimmista kaupungeista, mutta tässä rakkaassa epäkaupungissa on paljon hyvää. Itse nimeän Espoon parhaaksi asiaksi meren, kun tätä kysytään. Joka puolella Espoota on hyvät puolensa, mutta itse olen rannikon lapsi ja kaipaan merta, jos se on liian kaukana. Haluan voida käydä kahlaamassa keväisellä iltakävelyllä, kiivetä rantakalliolle nauttimaan näkymistä ja haistelemaan meri-ilmaa.

Talvella nautin aavasta ympärilläni jäällä liikuessani. En koskaan kyllästy ihmettelemään valojen ja varjojen leikkiä laineilla tai jään pinnassa. Enkä saa tarpeekseni auringonlaskuista.

Toinen yleinen "parasta Espoossa" -juttu ovat ehdottomasti lähimetsät. Jokunen viikko sitten kuljeskelin Jätkäsaaressa ja ihmettelin, miksen tunne voivani asua siellä tai muualla vastaavassa paikassa. Onhan sieltä uusista taloista huikeat merinäköalat ja terassimaisilta parvekkeilta niitä voisi ihailla vuoden ympäri. Aikani miettittyäni tajusin, että metsät puuttuvat. Vihdoinkin löysin selityksen sille, etten viihdy ihan kaupunkien keskustoissa, vaikka usein niiden urbaanista tunnelmasta nautinkin. Lähiö, jossa meren lisäksi metsä näkyy kodin ikkunoista, on minun paikkani. Ja onhan meillä Nuuksio, sinne suuntaan, kun kaipaan isompia metsiä.

Paikkojen lisäksi Espoossa on oma tunnelmansa. Jokainen suuralue on ihan omanlaisensa ja se luo vaihtelevuutta, joka on tämän kaupungin rikkaus. Asuinalueet ovat kuin pieniä kyliä, joista löytyy jokaiselle jotakin hieman erilaisin painotuksin. Itselleni merkittävimmät alueet ovat luonnollisesti synnyinkaupunginosani Tapiola ja toisaalta nykyinen asuinalueeni Soukka ja sitä ympäröivä Suur-Espoonlahti. Täällä olen käynyt kouluni ja tänne toin lapseni kasvamaan, se kertonee jotakin suhteestani alueeseen.

Tapiola ei kuitenkaan koskaan tule menettämään muistoarvoaan ensimmäisenä kotinani. Tapiolan Länsikorkee, Tornitason taskumattitalot, sieltä ovat peräisin vanhimmat muistoni. Isovanhempani taas ovat koko ikäni (ja jo paljon aikaisemminkin) asuneet Otsolahden kupeessa ja sieltä löytyykin yksi tärkeimmistä espoolaisista paikoistani. Otsolahden venesataman vierellä on pieni kallioniemi, jonka itäreunalla on kalliotasanne, kuin sohva. Juuri sopiva kahdelle pienelle tytölle, kuten sisareni ja minä, kun vilistimme lapsina aikuisten keskusteluihin kyllästyneinä rantaan leikkimään. Myöhemmin siihen mahtui sopivasti istumaan teini, joka halusi tuijottaa veteen ja kyseenalaistaa olemassaolon tarkoitusta. Opiskeluvuosina se oli juuri sopiva paikka vetäytyä lukemaan tentteihin kesäaikaan. Yllättävää, mihin kaikkeen pieni kolo kalliossa sopii!

Espoonlahden alueella taas muistoja on joka nurkalla. Tyttäreni on saanut kuulla kyllästymiseen asti, kuinka "ennen tuolla ei ollut kuin metsää ja meillä oli siellä maja" tai  "tuolla asui se ja se kaveri, tuolla taas joku toinen" sekä "tässä ei ollut kirkkoa, vaan tuossa vieressä meidän lähikauppa, jossa kävin ensimmäisen kerran yksin kuusivuotiaana". Kyllä, olen toivoton nostalgikko. Kehitystä tapahtuu asioissa ja se on hyvä, mutta muistella haluan vapaaasti! On päiväkoteja, on kouluja. On Hyökyvuoren puisto (nyk. Kivenlahden asukaspuisto) ja Kivenlahden uimaranta. On Hannusjärvi ja Hanikka, Ala-Soukan kalliot ja Klobben. Muistoja muistojen perään eikä niiden joukosta oikein voi seuloa tärkeimpiä. Yksi tärkeimmistä paikoista on kuitenkin varmasti Soukan kirjasto. Tuo lukutoukkalapsen paratiisi, josta löytyivät kirjat lapselle, nuorelle ja aikuisellekin. Jossa pääsi lukemaan tärkeimmät nuortenlehdet ja tutustumaan kortistojärjestelmään. Rakastin tuota kortistoa! Olin niin ylpeä, kun opin etsimään sieltä teoksia ja tarkistamaan niiden hyllypaikat. Samaa tyydytystä ei vieläkään tuo tietojen löytyminen digitaalisesta tietojärjestelmästä. Ole todella iloinen, että Soukan kirjasto on jälleen lähikirjastoni. Moni muukin asia kuin kortisto on muuttunut vuosien varrella, mutta kirjaston tunnelma on entisellään.

Meri, lähimetsät, kallionkolo Otsolahdella ja Soukan kirjasto. Siinä lyhennetty "parasta Espoossa" -listani. Paljon on muutakin, mutta kaikkea ei voi erikseen nimetä tai listasta tulee Rantaraitin (siinä taas yksi "parasta Espoossa" -asia!) mittainen. Ja on yksi paikka, joka oli ja on yksittäisenä paikkana se tärkein. Mutta se ei mahdu tähän, vaan vaatii ihan oman postauksensa.