Elin pitkään lapsettomana aikuisena ja seurasin vain vierestä harrastuskuljetusten ja muiden harrastuksiin liittyvien velvollisuuksien keskellä huokailevia lapsiperhetuttuja. Silloin päätin, että jos joskus saisinkin lapsia (mitä en tuolloin monestakaan syystä uskonut) eivät nämä missään tapauksessa saisi harrastaa mitään päivähoidon ulkopuolista ennen kuin kouluikäisenä, jolloin voisivat kulkea itse. Pihaleikit saisivat riittää siihen asti. Vielä lapseni syntyessä olin varma siitä, että mitään harrastuksia ei meille tule. En ole mikään vauvakerhotyyppi, joka jaksaisi laukata värikylvyissä, mammakerhoissa, vauvauinneissa, vauvajumpassa tai missään muuallakaan. Paitsi että muskariin sitten ilmoitin meidät lapsen ollessa puolivuotias. Olihan se ihan kodin vieressä ja itsellenikin hyvä tilaisuus tavata muita ihmisiä, edes pari vanhempaa vauvoineen. Vähän kiusallistahan se oli, ainakin aluksi. Tällainen laulu-ujo henkilö ei mielellään loilottele vauvalauluja (väärin) muiden kuullen. Eikä lapsikaan aluksi tykännyt, siellähän joutui tapaamaan vieraita ihmisiä!
Alkukankeuden jälkeen viihdyimme vauva- ja taaperomuskarissa kaksi vuotta. Pääasiassa kiitos kuuluu tutuiksi tulleille mukaville vanhemmille ja huipulle vetäjälle. Terkkuja vain Mutaveijareiden Miialle! Kun elämä sitten muuttui evakkopäiväkodin takia liian hankalaksi työ-, päiväkoti- ja muskarimatkoineen ja opettajakin vaihtui, tuntui hyvältä lopettaa. Lisäksi lapsi oli alkanut haluta jumppaan eikä kaksi harrastusta tullut minun mielestäni kuuloonkaan. Joten vaihdoimme muskarin Konalan MLL:n järjestämään kieltämättä hauskaan perheliikuntaan. Yksi harrastus on ihan ok, ajattelin, enempää ei ehtisikään. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Soukkaan muuttamisen jälkeen emme tietenkään enää jatkaneet Konalassa jumpassa. Mutta nytpä nelivuotias osasi jo lukea ja bongasi ihan itse kauppareissulla lyhtypylväästä korvikkeen: "Äiti katso, täällä pääsee tanssimaan, tuossa lukee lastentanssi Soukassa, mä menen sinne!" Ja niin meni, ilman äitiä tällä kertaa. Ja on edelleen sillä tiellään nyt kaksi vuotta myöhemmin.
Kun lapsi samoihin aikoihin alkoi kysellä, pääsisikö taas muskariin, pohdin kuumeisesti, mitä periaatteilleni käy, jos myönnyn. Mihin pistän pääni, jos annan jo nelivuotiaan aloittaa useamman harrastuksen? Mutta enhän minä voinut kieltää lasta harrastamasta musiikkia. Joten tanssin lisäksi viikko-ohjelmaan ilmestyi kantelemuskari. Löysin myös näiden harrastusten itsekkään hyvän puolen: pääsin kahdesti viikossa reippaalle kävelylenkille ihan vain omassa seurassani!
Kun puolisen vuotta myöhemmin alkoi uimakoulun mankuminen, päätin, ettei uimakoulu ole harrastus. Uimataito on niin tärkeä taito, että jos lapsi haluaa uimakouluun, on lapsen päästävä uimakouluun. Sen verran taktikoin, että valitsin vain puoli kautta kestävän peuhu-uimakoulun. Ettei sentää koko kevätkautta tarvitsisi viettää uimahallilla. Päätin myös käyttää uimakouluajan hyväkseni uimalla tai vesijuoksemalla itse. En vai arvannut, kuinka hyvältä tuntui taas saada liikkua itsekseen. Puoli untia altaassa ilman, että tarvitsee ottaa hitaampaa vierelläkulkijaa huomioon tai vastata yhteenkään kysymykseen. Luulen, että vain toinen yksin lapsensa kanssa elävä voi ymmärtää miten huikealta se tuntui. Älkää ymmärtäkö väärin: rakastan lastani yli kaiken. Mutta silti joskus on hienoa saada hetki muuta kuin työaikaa vain itselleen. Joten jäin koukkuun noihin vesijuoksuhetkiin enkä siksi pistänyt yhtään vastaan, kun lapsi halusi jatkaa uimakoulua syksyllä.
Tällä hetkellä jälleen yhden kevätlukukauden päättyessä tyttäreni on harrastanut kaksi vuotta tanssia ja kantelemuskaria sekä reilun vuoden uimakouluja. Ajattelin, ettei tuollainen napero kovin kauan jaksaisi montaa harrastusta, mutta mitä ilmeisimmin erehdyin jälleen kerran. Viimeiset puoli vuotta hän on lisäksi halunnut taidekouluun. Tällä kertaa pysyin tiukkana: vain, jos joku muu harrastus jää pois. Tiukan harkinnan jälkeen lapsi päätti pitkin hampain lopulta luopua muskarista. Vaan kuinkas taas kävikään?
Tulevien eskarien vanhempainillassa lähikoululla kerrottiin, että eskarilaisten on mahdollista osallistua muskariin hoitopäivän aikana. Arvatkaa, kuka hyppi riemusta! Sopimuksemme kolmesta harrastuksesta koski vain vapaa-aikaa, argumentoi tuo ovela lapsi. Joten ilmoitettiin lapsi eskarin muskariin. Sen lisäksi, että oli ilmoitettu taidekouluun, lastentanssiin ja seuraavalle tasolle uimakouluun.
Äitini muistutti, että itselläni oli pahimmillaan kuusi harrastusta yhtä aikaa, ennen kuin ratsastaminen ja tallihommat alkoivat viedä kaiken ajan. Totta tuokin, tosin olin jo koululainen silloin. Nyt meillä kuitenkin mennään näillä. Mutta ne yleisurheilu, ratsastus ja telinejumppa, joista lapsi (ainakin) myös haaveilee, saavat kyllä odottaa parempia aikoja! Täytyyhän ihmisen pitää kiinni periaatteistaan. Paitsi että ne harrastusperiaatteet taisivat lentää romukoppaan jo pari vuotta sitten.
