Vaalitulostuumailua

Ensin pitää todeta yleisellä tasolla, että huikean hienosti meni! Sekä kunnallisesti että valtakunnallisesti reilu nousu lämmittää mieltä. Neljä lisäpaikkaa Vihreille Espoossa, mieletöntä! Saimme todella osaavan ja fiksun uuden valtuustoryhmän, jossa sopivasti yhdistyvät kokemus ja uudet kasvot. Onnittelut kaikille hienosta vaalituloksesta!

Sitten sinne henkilökohtaiselle puolelle. Ensin totean kliseisesti, mutta en ironsesti, että aivan aluksi haluaisin kiittää. Kiittää teitä, jotka luotitte ja annoitte äänenne minulle. Kiittää teitä, jotka uskoitte minuun ja suosittelitte ystävillennekin. Ilman teitä ei olematon kampanjani olisi ollut tämänkään veroinen. Tiesin jo alunperinkin, ettei minulla ole varaa mainostaa. Kuvittelin, että voisin korvata osan mainonnasta ahkeralla jalkatyöllä turuilla ja toreilla. Väärin kuviteltu. Kampanja-aikaan sattui muutaman yhdistyksen kokoukset viikonlopuille ja arkisin taas tämä kymmenen tunnin pala, jonka työ matkoineen vie, on liian suuri, jotta sen jälkeen voisi vielä kampanjoidakin. Sen ylijäävän ajan tarvitsee nimittäin lapseni. Kuusivuotias ei ymmärrettävästi jaksa kovin kauan seisoskella teltalla kuuntelemassa, kun äiti juttelee ihmisten kanssa, vaan kaipaa pitkien päiväkotipäivien ja isovanhemmilla hoidossa olemisen vastapainoksi rauhallista aikaa kahden kesken. Niinpä ainoa, mitä ehdin tehdä, oli blogitekstien näpyttely puhelimella bussissa työmatkan aikana. Se on yllättävän hauskaa, jatkan ehdottomasti! Mutta ei riitä yksinään vaalimenestykseen, kun en ole mikään blogijulkkis tai muuten valmiiksi tunnettu henkilö.

Toinen, mikä minulta puuttuu, ovat harrastus- ja lapsiperhekontaktit kotialueella. Muutin takaisin Soukkaan vasta 1,5 vuotta sitten. Vaikka minulla on alle kouluikäinen lapsi, en tunne muita sen ikäisten vanhempia kuin kourallisen, koska emme eläneet täällä vauva- ja puistoelämäaikana. Tunnen siis vain muutamia kasvoja päiväkodista, koska emme nykyäänkään ehdi puistoilla kuin viikonloppuisin. Varsinainen verkostoituminen on edessä vasta ensi syksynä, kun lapsi aloittaa eskarin. Itsekin aion joka tapauksessa taas alkaa harrastaa enemmän, joten voin tulevina vuosina näitäkin reittejä pitkin osoittaa yhä useammalle henkilökohtaisesti olevani luotettava ja tarmokas.

Tietysti minulta puuttui myös tukiryhmä ja draivi ympäriltä. Halukkaita apureita olisi ollut (kiitos rakkaat ystävät!), mutta ilman esitteitä ja jalkautumista on ketään vähän vaikea mainostaa. Mutta ei se mitään, neljän vuoden päästä aloitetaan ajoissa ja kunnolla!

Sitten se vaikeimmin tunnustettava osuus: minua myös vähän pelotti kampanjoida. Olisin kovasti halunnut valtuustoon, mutta ihan rehellisesti sanottuna en tiedä miten olisin elämämme järjestänyt, jos kuukauteen olisi tullut monta pitkään kestävää iltakokousta lisää. Espoo on tunnettu pitkistä kokouksistaan niin valtuustossa kuin lautakunnissa. Kuinka usein en olisi ollut laittamassa lastani nukkumaan? Kuka sen olisi tehnyt? Miten lapsi olisi sopeutunut? Ajattelin, että näissä vaaleissa lapseni on jo iso. Mutta ei kuusivuotias ole iso. Häntä ei tulevinakaan vuosina olisi voinut jättää kotiin yksin kokousilloiksi, ei vaikka lapsi itse haluaisi. Hän on jo pitkän työmatkani takia paljon hoidossa. Mitä hoitoiltojen lisääminen olisi tehnyt suhteellemme? Jätin edelliset kuntavaalit väliin, koska ajattelin lapseni olevan liian pieni, mutta nyt oma nälkä vaikuttamiseen oli jo kova, joten väitin itselleni, että hän pärjää kyllä jo. Pärjäisihän hän, jos olisi pakko ja jos kyse olisi vain kokouksista. Kun kuitenkin tarkastellaan kokonaisuutta, johon kuuluvat myös pitkät työpäiväni ja niiden takia tarvittava hoito, ei olisi enää reilua lasta kohtaan vaatia häntä ymmärtämään vielä tiheään toistuvia iltakokouksiakin. Seuraavien vaalien aikana se olen minä, joka istuu iltaisin yksin kotona soittelemassa kavereiden kanssa tai harrastamassa huitelevan lapsensa perään. Silloin tilanne on aivan toinen. Kismittää myöntää, että totaaliyksinhuoltajuus olisi peruste olla osallistumatta, mutta kyllä se vain on. Ei aina eikä kaikilla, mutta tässä meidän tämänhetkisessä tilanteessamme kyllä.

Tiedän kyllä, että kampanjakaan ei välttämättä tuo hurjaa äänimäärää. Mutta uskallan ensi kerralla silti kokeilla. Vuoden 2008 vaaleissa en kampanjoinut ollenkaan henkilökohtaisesti, mutta olin jatkuvasti kadulla tekemässä yhteistä kampanjaa. Sain lopulta yli 500 ääntä ja menin heittämällä valtuustoon. Mutta vuodet ja kauden katkeaminen tuolloin kesken ovat tehneet tehtävänsä eikä selvästikään pelkoa (tai toivoa) tuollaisesta yllätyksestä enää ole. Joten ensi kerralla yritetään täysillä.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten ole yhtään pettynyt. Normaalisti ensikertalaiselle 135 ääntä varmasti riittäisivät, ainakin näin vaatimattomalla panoksella. Mutta jos taustalla on vanha todella kova tulos, kaihertaa pudotus silti, vaikka tiedostaisi realiteetit kuinka hyvin. Nyt olin toivonut ihmettä, joka toisi 50-100 ääntä enemmän, jotta olisin paremmassa asemassa luottamuspaikkajaossa. Mutta kaikkea ei voi saada. Hyvä puoli tässä on se, että tahto toimia on edelleen olemassa ja nälkä vaalien suhteen on nyt kovempi kuin koskaan. Neljän vuoden kuluttua tempaistaan, sillä välin jatkan taustalla toimintaa meille kaikille entistä paremman Espoon eteen. Ja vielä kerran kiitos teille, jotka uskoitte ja luotitte!