Kuluneen viikon niinkutsuttu vapaa-aika on mennyt aika tehokkaasti kalenterisulkeisten parissa. Kevät tuo mukanaan pari normaalityöajan puitteisiin mahtumatonta työmatkaa ja lisäksi erinäisiä lapsen harrastuksiin liittyviä ylimääräisiä menoja, kuten tanssinäytöksiä ja konsertteja. Tänä vuonna elokuinen eskarin aloitus tarkoittaa myös muutamaa iltaa koululla tutustumisen merkeissä. Joten olen tutkinut kalentereita kotona ja työpaikalla, roikkunut puhelimessa ja mesessä ja yrittänyt saada kaiken järjestymään. Jossain vaiheessa elämää lähes jokaisen on opittava pyytämään apua. Minulla tuo vaihe on nyt.
Tänään on taloyhtiön yhtiökokous samaan aikaan lapsen ratsastuskurssin kanssa. Onneksi ikiaikainen ystävä, joka tuntee talliasiat kuin omat taskunsa, pelastaa. Olisi ikävää jättää viiden kerran kurssista yksi väliin.Viikonloppuna olen työmatkalla. Lauantaille ei osukaan kuin tanssinäytöksen kenraaliharjoitus ja muskarin kevätkonsertti. Ne ovat onneksi eri aikaan, mutta silti tuntuu ikävältä, että vanhempani joutuvat aikatauluttamaan koko lauantain lapsen menojen perusteella. Muskarin kevätkonsertti on viimeinen lajiaan, koska muskari loppuu tähän. Ihan vähän itkettää, etten pääse yleisön joukkoon. Tosin sielläkin kyllä itkettäisi.
Tulevien eskarivanhempien vanhempainilta osuu päällekkäin viimeisen uimakoulukerran kanssa. Saa nähdä, jääkö uimakoulu väliin vai saanko jonkun viemään lapsen sinne, vielä asia on auki. Uimakoulujen suhteen meitä vaivaa jokin viimeisen kerran kirous. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun viimeinen kerta jäisi väliin muiden menojen takia. Myös tulevien eskarilaisten tutustumisiltana olisi muuta menoa, mutta se meno jääköön, kaikkea ei voi saada.
Päiväkoti on kiinni henkilökunnan suunnittelupäivän takia myös kerran toukokuussa. Vastahan vastaava tilanne oli talvella. Ymmärrän toki tarpeen, mutta aiheuttaahan se säätämistä. Tietysti tarvittaessa järjestyy hoito jossain muualla, mutta ensinnäkin lapsi kieltäytyy varahoidosta enkä halua häntä siihen pakottaa ja toisaalta päiväkodilta tulleessa kirjeessä erikseen pyydettiin pitämään kotona, jos suinkin mahdollista. Alkavat vissiin varahoitopaikatkin olla niin täynnä ja henkilökunta alimitoitettu, ettei ylimääräisiä lapsia oikein voida ottaa.
Kesäkuun puolella onkin sitten taas yöpymistä vaativa työmatka. Saavat vanhempani lapsen taas yökylään, vaikkei heille oikeastaan sopisi. Mutta onneksi he pistävät sen sopimaan. Tällaisina viikkoina ymmärrän hyvin kahden vanhemman perheen konseptin hyvät puolet. Olisihan se kätevää, jos voisi sumplia näitä yhdessä jonkun samassa taloudessa asuvan kanssa. Huippuhienoa olisi, jos joku toinen voisi joskus vaikkapa lapsen oksentaessa aamulla jäädä kotiin, tai järjestää kalenterinsa kevätjuhlien mukaan. Mutta näillä mennään, yleensä kaikki tuppaa lopulta järjestymään ja on tässä pienperhe-elämässä kuitenkin voittopuolisesti hyviä puolia. Ja onneksi maailma on täynnä pelastavia enkeleitä, jotka tulevat apuun näissä kalenteriahdingoissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti