Kaduntallaajan tajunnanvirtaa kuplista ja kuplien ulkopuolisista

Tiedän nyt sohaisevani muurahaispesään. Tai itse asiassa tiedostan kyllä myllääväni sitä kepillä oikein kunnolla. En aio analysoida Yhdysvaltojen presidentinvaaleja sen tarkemmin. Jätän sen politiikan tutkijoille ja tilastotieteilijöille.  Ja kaikille niille muillekin, jotka jatkuvasti seuraavat politiikkaa Atlantin toisella puolella ja ovat siksi perillä siitä huomattavasti itseäni paremmin. 

Minä kommentoin samasta kaduntallaajan näkökulmasta, josta olen yrittänyt aina välillä kommentoida meillä jo vuoden 2008 kunnallisvaaleista lähtien. Tuolloin Perussuomalaiset tekivät ensimmäisen nousunsa. Kotikaupungissani Espoossa he rynnivät valtuustoon nokkamiehensä Soinin johdolla napaten yhteislistalla sitoutumattomien kanssa seitsemän paikkaa. Varsinainen "jytky" tuli vasta seuraavissa eduskuntavaaleissa, mutta merkit olivat jo nähtävissä, tästä kaduntallaajan näkökulmasta. Kesällä Brexit-äänestyksessä Britit saivat oman jytkynsä. Nationalistista äärioikeistolaista liikehdintää ja nousua on ollut vähän siellä sun täällä. Tästä näkökulmasta ei Yhdysvaltain vaalitulos ollut suuri yllätys, vaikka toki viimeiseen asti toivoin erilaista lopputulosta. 

Maailma on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana suunnattomasti. Monessa asiassa on otettu valtavia harppauksia eteenpäin ja paljon on muuttunut parempaan suuntaan. On myös asioita, jotka monen mielestä ovat muuttuneet huonompaan suuntaan. Työn laadun ja työelämän laajemminkin muutos on tehnyt sen, että yhä useampi hukkaa paikkansa työelämässä. Yhä useampi stressaa perheensä toimeentuloa ja omaa asemaansa yhteiskunnassa. Työpaikat katoavat tai muuttuvat aivan eri taitoja vaativiksi, kuin vasta pari vuosikymmentä sitten. Omaisuus, mikäli se tarkoittaa rakasta kotia tyhjenevillä syrjäseuduilla, joilla työtä riittää vain osalle, menettää arvonsa. Niin kutsutusta keskiluokastakin (johon kai itsekin kuulun) yhä useampi pelkää menettävänsä oman asemansa. Tämä ei ole samaa ryhmää kuin leipäjonoissa seisovat köyhät, mutta molemmilla ryhmillä on sama pelko tulevaisuudesta ja tunne siitä, ettei saa ääntänsä tarpeeksi kuuluville. 

Muukalaisvihamieliselle lietsonnalle tämä on hedelmällinen pohja. Kun pelkää oman toimeentulonsa puolesta tai tuntee, että jokin uhkaa viedä saavutetut edut ja aseman, on helppoa nähdä muualta tulevat, vieraat, uhkana. Samoin ”rötösherrat kiikkiin” –ajattelu kukoistaa, kun yritetään etsiä syyllisiä talouden muutokselle, jotka pelottavat. Se, että suurimmat rötösherrat ehkä oikeastaan löytyvät sieltä huutelijoiden peilikuvasta, ei ole olennaista. Olennaista on tuntea, että joku on kuullut hädän ja huolen ja vastaa siihen. Tosin populistisella uholla ja katteettomilla lupauksilla, mutta vastaa kuitenkin. Ja vastaa kielellä, jota kuka tahansa ymmärtää. Se voi kuulostaa rivolta ja rajulta, se voi kuulostaa karkealta, mutta se ei kuulosta ylimieliseltä, sitä ymmärtää ilman akateemista taustaa.

Oma somekuplani on ollut ”järkyttynyt” ja ”murtunut”. ”Minun Amerikkani ei ole tuollaisen miehen Amerikka” –kommentointia on näkynyt paljon. Minun Amerikkani on tässä tapauksessa se maa, johon kyseiset suomalaiset ovat vaihto-opiskelijoina tutustuneet, stipendeillä huippuyliopistoissa. Tai turisteina kiinnostavissa kohteissa reissatessaan. Harva on tutustunut siihen muuhun USAan, siihen isojen kaupunkien ja yliopistojen ulottumattomissa olevaan. (En tunne sitä itsekään, sitä en väitä, mutta minulla ei juuri siksi olekaan minun Amerikkani –käsitystä, vaan hyvin sekava ja epämääräinen käsitys kyseisestä suurvallasta.) Minun Suomessani eivät perussuomalaiset arvot voi voittaa, sanottiin vielä vaalien alla 2011. Toisin kävi. Eikä tilanne vieläkään ole ratkaisevasti muuttunut, joskin nyt gallupit lupailevat jo muuta kuntavaaleihin eivätkä gallupit meilläpäin ole viime vuosina suunnan suhteen kamalasti valehdelleet, vaikka sitä usein moni on toivonut. 

Ilmastonmuutos on valtavan iso asia, liian suuri hahmotettavaksi. Pakolaiset puhuttavat, eikä moni jaksa hahmottaa, että heidän määränsä vain lisääntyy, kun yhä useampi alue maapallolla muuttuu elinkelvottomaksi. Netti pursuaa vihaa kaikkea vierasta kohtaan. Ja niitä kohtaan, jotka vieraita haluaisivat auttaa. Kun itse pelkää, on helppo tarttua tähän vihaan ja yrittää reagoida. Vaikkapa sitten äänestämällä sitä, joka uhoaa muuttavansa tilanteen. Se, että hänellä ei ole välineitä eikä mahdollisuuksia siihen, jää toissijaiseksi lupausten rinnalla. Suvaitsevaisuus kuulostaa pelottavalta, jos tuntee itse jäävänsä sen jalkoihin. Silloin sitä helposti tarttuu täkyyn ja alkaa itsekin uskoa, että kieltämällä muiden hädän ja avuntarpeen pelastaa itsensä. Empatiaa ei nettipalstoilla valitettavasti arvosteta kovin korkealle. Netissä vellova viha ei silti oikeuta väkivallantekoihin, enkä tarkoita ymmärtämisellä, että tekoja ei tulisi tuomita. Väkivalta ei koskaan saisi olla ratkaisu ja heikommassa asemassa olevaa kohtaan tehty väkivallanteko on kaikista raukkamaisin. 

Tästä on puhuttu paljon viime vuosina, mutta haluan sanoa sen vielä kerran: yritetään kurkistaa sen oman kuplan ulkopuolelle sen sijaan, että vain huudellaan toisessa kuplassa elävien olevan typeriä. Eikä vain kurkistaa, vaan ymmärtää muunlaistakin elämää. Ymmärtää niitä pelkoja, jotka saavat toivomaan muutosta ja siten äänestämään meidän näkökulmastamme mahdotonta ehdokasta. Ymmärtää, että kaikki päätökset vaikuttavat ihmisiin, myös niihin, joiden elämä on aivan muuta kuin meidän elämämme. Kun rikkaat neuvovat köyhiä sienestämään ja marjastamaan saadakseen ruokaa tai ruokarahaa, kuulostaa se ylhäältä annetulta ja ylimieliseltä neuvolta. Kun korkeasti koulutettu poliittisesti kokenut maailmanmatkaaja kertoo miksi öykkärimäistä ehdokasta ei pidä äänestää, kuulostaa se toisenlaisella taustalla varustetun mielestä ihan yhtä ylimieliseltä. Reaktio on helposti uhmakas kyseisen ehdokkaan äänestäminen, vaikka kuinka on kyse aikuisista ihmisistä. Koska se on inhimillistä, näin tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta. 

PS. Ole minäkin huolissani maailman tilasta sekä ennen eilistä että sen jälkeen. Mutta kauhistelun sijaan haluaisin ymmärtää. Ymmärtää maailmaa oman etuoikeutetun kuplani ulkopuolella. Ymmärtää sitä vihaa, jota koetaan pakolaisia, ulkomaalaisia, naisia (ainakin naisia valta-asemassa) tai erilaisuutta kohtaan, maailman muuttumista kohtaan, eri uskontoja kohtaan. Ei se viha synny itsestään, siihen on syy. Syy tai syitä, joita en ehkä koskaan pysty ymmärtämään enkä varsinkaan hyväksymään, mutta yrittää haluaisin, jotta voisin ehkä toivoa muutosta.