Espoon budjettiesityksessä nostetaan taas esille subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen ja myös ryhmäkokoja halutaan kasvattaa. Myös päivähoidon ja iltapäivätoiminnan hoitomaksuja halutaan korottaa. Viimeksi mainittu kohta nyt ehkä ihan oikeasti saattaa tuoda muutaman roposen kaupungin kassaan. Joskin niissä esimerkkilaskelmissa, joita minä olen nähnyt, on kyllä aika outoja lukuja: itse maksan huomattavasti enemmän kuin perhekoon ja tulojen mukaan lautakunnan papereissa minulle maksuja kuuluisi. (Huomattavasti enemmän tarkoittaa tässä kymppejä ja toki tiedän, että maksan vain murto-osan todellisista kustannuksista.) Välillä siis ihmettelen talouspuolen lukuja, kun he eivät näköjään saa edes asiakasmaksuja omien laskelmiensa mukaisiksi.
Mutta siis se subjektiivinen päivähoito-oikeus ja ne ryhmäkoot. Turun sanomat julkaisi jutun säästöjen vaikutuksesta Turun seudulla. Moni - minä mukaan lukien - ei ollut vähääkään yllättynyt siitä, että säästöt jäävät kunnilta saamatta. Toki tuossa puhutaan pienistä kunnista, ei Espoon kokoisista kaupungeista, mutta paremmin vertailukelpoisista kunnista tietoja ei vielä ole saatavissa. Joka tapauksessa Turun seudulla kävi niin, että päivähoito-oikeuden rajaamisen kohdalla säästöt ovat tähän mennessä osoittautuneet vähäisiksi, työtä rajaaminen sen sijaan teettää paljon.
Kannattaisikohan Espoon vielä kerran miettiä? Tai siis mietitäänhän sitä, aika harva valtuutettu on valmis ostamaan budjettiesityksen sellaisenaan, onneksi. Varhaiskasvatus ja opetus ovat tie parempaan huomiseen. Ei vain yksittäisten lasten vaan koko yhteiskunnan tasolla. Ikuinen leikkaaminen lapsilta ei voi johtaa hyviin tuloksiin. Jokainen oikea-aikaisen avun puuttumisen takia syrjäytyvä lapsi ja nuori maksaa, jos nyt halutaan vain taloudesta puhua. Kannattaisikohan tässäkin kohden vihdoinkin alkaa ajatella ennaltaehkäisyä. Miksi korjailla jo tapahtuneita vahinkoja, jos niiden syntyminen voidaan ehkäistä?
Kun lapsen tuen tarve, johtui se sitten mistä tahansa, havaitaan jo mahdollisimman varhain ja siihen reagoidaan, voi seurauksena olla hyvinvoiva koululainen, nuori ja aikuinen, joka osallistuu yhteiskunnan toimintaan. Tämä pätee ihan yhtälailla lukihäiriöiden ja neurologisten erityisyyksien suhteen kuin kestämättömien kotiolojen kohdalla. Havaitsemisessa varhaiskasvatuksen henkilökunta on usein tärkeässä asemassa. On eri asia havainnoida lapsen touhuja joka päivä kuin kerran vuodessa toistuvalla tunnin mittaisella neuvolakäynnillä. Ammattitaitoinen henkilökunta osaa myös ottaa asian puheeksi ja tukea lasta oikein. Tämä tietenkään ei onnistu ylisuurissa ryhmissä, joten unohdetaan samalla se ryhmäkokojen kasvattaminenkin, jooko.
Pitkällä tähtäimellä ei ole koskaan saatu mitään hyvää aikaiseksi säästämällä lapsista ja nuorista. Kannattaisikohan pistää sille nyt Espoossa stoppi ja muistaa, että leikkaamalla lapsiltamme leikkaamme myös omasta tulevaisuudestamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti