Nostalgiaa pahimmillaan - muistoja bussilinjasta

Tämän kirjoitin 2.1.2018. Ilmeisesti unohdin painaa "julkaise" -nappia. En muuta sisältöä siksi, vaikka uudistus ei nyt enää olekaan huomista, vaan jo reilusti eilistä. Myönnän olevani toivoton nostalgikko ja iso osa pysyvyyttä elämässäni katosi, kun tietyistä bussilinjoista luovuttiin.

Varhaisin bussimuistoni on Espoon auton vihreistä busseista. 105 pehmeine punaisine penkkeineen kulki tuolloin Oravannahkatorilta, kotipysäkiltämme, Helsingin linja-autoasemalle. Viisivuotiaana elämäni mullistui, kun muutimme pois Tapiolasta. "Kaupungin bussi" olikin 149 tai 147, myöhemmin ihanan nopea 150. Mutta tärkein, se joka vei uudesta kodista taas käymään Tapiolassa, isovanhempien luo ja balettitunneille, oli linja 12. Tuolloin yleensä siniharmaa Tyllilän linjan bussi. "Kaupunkiin" ajoivat keltaruskeat Auto Arvelat. Kaikenlaiset asiat elämässä muuttuivat, uudesta kodista tuli vanha koti, 12 ja12K olivatkin ensin 12K ja12S, sittemmin 12 ja 14, mutta reitti oli ja pysyi. Maailmallakin ollessani, kotona käydessäni, hyppäsin bussiin numero 12 ja köröttelin tervehtimään isovanhempiani. Jos jokin oli elämässä pysyvää, oli se tuo Tapiolasta Kivenlahteen / Soukkaan ja taas takaisin Tapiolaan kulkeva rengaslinja. 

Asun taas Soukassa, isovanhemmat yhä Tapiolassa. Mutta huomisesta alkaen en enää pääse heidän luokseen näppärästi kulkuvälineitä vaihtamatta. Länsiväylän linjoja jään kaipaamaan niiden nopeuden ja kätevyyden takia. Mutta noita rengaslinjoja, joita olen vuosikymmenten aikana kironnut lukemattomia kertoja lukuisten liikennevalojen ja pysäkkien aiheuttamien viivästysten takia, niitä jään kaipaamaan, koska niihin on aina liittynyt tuttuuden, turvallisuuden ja jälleennäkemisen tunne. Jopa silloin, kun oikeastaan pitkään kammosin bussimatkustusta, koska siskon jalka oli jäänyt keskiovien väliin puristuksiin.

Kyllä, olen sentimentaalinen ja vähän tyhmäkin. Minulla on myös järkisyitä olla pitämättä uudistuksesta. Mutta joskus tunne jyrää järjen ja sitä jää kaipaamaan jotakin, joka ei välttämättä ole edes kaipauksen arvoinen. Vain siksi, että se on edustanut pysyvyyttä ja ollut kestävä linkki sen oikeasti varhaisen ja kaiken sen jälkeen tulleen välillä.