Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä valkeni valoisana. Maa oli kuurassa ja heti maailma näytti kauniimmalta ja toiveikkaammalta. Tämän talven olen tuskaillut ilmastonmuutoksen seurauksien takia. Olen aina pitänyt talviulkoilusta ja -urheilusta, vaikka kesän lapsi olenkin. Pari viikkoa sitten tajusin, ettei lapseni ole vielä koskaan hiihtänyt ladulla. Lunta on aina ollut niin vähän ja lyhyen aikaa, ettei täällä Etelä-Espoossa ole ehdittu tehdä latuja mihinkään. Omassa lapsuudessani hiihdimme joka talvi jään yli Kirkkonummelle ja toisaalta laskimme suksilla mäkeä kotipihassa päivittäin.
Toinen pohdiskelun aihe on ollut rauha. Tai sen vastakohta sota. Maailmalta kuuluu jatkuvasti huolestuttavia uutisia. En ymmärrä kuinka kukaan, joka on yhtään perehtynyt historiaan, voi olla olematta huolissaan. Mitä maailmamme tarvitsee, on pyrkimys sovitteluun ja rauhanrakentamiseen, ei uhoilu ja pullistelu. Rakennetaan siltoja ja rikotaan muureja, ei rakenneta muureja ja polteta siltoja.
Olen huolestunut myös oman yhteiskuntamne arvojen koventumisesta. "Jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelu johtaa siihen, ettei toisten tilanteita ymmärretä edes hädässä, vaan ajatellaan, että jokainen on itse ongelmansa aiheuttanut ja saa myös itse löytää ulospääsyn hädästään. Meitä vaivaa empatiavaje, joka kärjistyessään johtaa totaaliseen elinpiirien erkautumiseen ja pahimmillaan uhkaa yhteiskuntarauhaa ja yleistä turvallisuutta.
Olen jättänyt äänestämisen vaalipäivään, koska oma äänestyspaikkani on sijainniltaan kätevin ja lisäksi haluan ottaa demokratiakasvatuksen nimissä lapsen mukaan. Tyttäreni äänesti Ankkalinnan pormestarvaaleissa Pepiä, numero kolmosta. Oman ääneni saa kohta myös numero kolme, Pekka Haavisto. Koska uskon, että Pekka vastaa ehdokkaista parhaiten niitä arvoja, joita peräänkuulutan yllä olevien pohdintojen perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti