Espoossa säilytettiin vielä tuolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus, mutta nyt asia on budjettineuvottelujen yhteydessä taas tapetilla. Oma työtilanteeni on muuttunut: minulla on nyt ensimmäistä kertaa sitten Suomeen paluuni toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Itseäni asia ei siis henkilökohtaisesti enää kosketa siten kuin vielä vuosi sitten. Oman työmarkkina-asemani muuttuminen ei kuitenkaan muuta mitään mielipiteessäni. Pidän edelleen ehdostusta lyhytnäköisenä, perheitä leimaavana ja vain lisää byrokratiaa aiheuttavana. Voisin edelleen kirjoittaa saman tekstin, mutta en enää käyttäisi minä-muotoa.
Lisäksi jälleen on heitetty ilmaan ajatus pienten koululaisten iltapäivätoiminnan lakkauttamisesta. Tuotakin säästötoimenpidettä pidän lyhytnäköisenä, vahingollisena ja työllisyyttä hankaloittavana. Iltapäivätoiminta tulee jo ensi vuonna koskemaan meidänkin perhettämme, tosin vasta eskarin osalta. Mutta kahden vuoden kuluttua kotonani asustelee pieni koululainen, jonka en soisi viettävän pitkiä iltapäiviä yksin, koska äiti pääsee töistä kotiin vasta viiden aikaan. Ymmärrän siis hyvin, miltä heistä, joille asia on ajankohtainen, tuntuu ja myötäelän heidän huoltaan. Ei näin Espoo, ei aina oteta pois heiltä, jotka tukea tarvitsevat ja -jos nyt se taloudellisia vaikutuksia mietitään - joiden tukemiseen panostetut rahat säästävät huomattavasti korjaavissa toimenpiteissä myöhemmin. Katsotaan kauemmas tulevaisuuteen, kunnassa seurauksien arvioiminen vain seuraavan kvartaalin päähän ei riitä!
Ja sitten se teksti:
"Pätkä- ja silpputöistä ja päivähoidosta (julkaistu alunperin facebookissa 28.9.2015)
Kunhan tässä taas mietiskelen. Tällä kertaa näitä hallituksen suunnitelmia päivähoito-oikeuden rajaamisesta silloin, kun yksi vanhemmista on kotona työttömänä. Minähän olen lapseni yksi ja ainoa arjessa mukana oleva vanhempi. Enkä ole Suomeen paluuni jälkeen (muutin takaisin vuonna 2005) tehnyt muita kuin pätkä- ja silpputöitä. En omasta tahdostani, vaan koska olen onnistunut saamaan lähinnä vanhempainvapaasijaisuuksia ja keikkatyötä. Pätkätyöt ovat muutenkin stressaavia. Kymmenen kuukauden työsuhteesta ainakin viiden kuukauden ajan kytee pinnan alla jatkuvasti ajatus uuden työn hakemisesta, hakemisen pakosta. Työsuhteiden väliin jää väkisinkin yleensä muutaman viikon tai kuukauden työttömyysjakso, jolloin ei uskalla keikkaillakaan ansiosidonnaisen menettämisen pelosta. Tähän asti onneksi on säästynyt ylimääräiseltä stressiltä lapsen hoitopaikan suhteen. Lapsihan on jatkanut tutussa päiväkodissa koko ajan, työttömyyspätkien ajan toki lyhyempiä päiviä, mutta arjen rutiinit ovat silti pysyneet hänen osaltaan lähes muuttumattomina. Tämä on varsinkin tuollaiselle herkälle ja muutoksiin rajusti reagoivalle lapselle tärkeää.
Miten sitten jatkossa? Kuvittelin tässä seuraavia kahta vuotta, jotka lapsi on vielä normaalissa päivähoidossa siirtyäkseen sitten pakolliseen eskariin ja sitä täydentävään päivähoitoon. Tämänhetkinen työsuhteeni päättyy muutaman kuukauden kuluttua. Lapseni oikeus kokopäiväiseen päivähoitopaikkaan päättyy samaan aikaan työsuhteeni kanssa. Olettaen, etten löydä kokoaikatyötä, vaan osa-aikaisen pidempiaikaisen työsuhteen, jonka rinnalla teen keikkahommia, on lapsellani samoin oikeus vain osa-aikaiseen päivähoitoon. Jos oletetaan, etten löydä minkäänlaista varsinaista työsuhdetta, vaan olen kokonaan työttömyyskorvausten ja keikkatöiden varassa, on lapsellani niin ikään oikeus olla vain 20 tuntia viikossa päiväkodissa.
Osa-aikaisen työn tulot eivät riitä elämiseen. Jos siis onnistun löytämään vain osa-aikaista työtä, joudun etsimään keikkatyötä sen rinnalle. Keikkatöitä ei kuitenkaan yleensä voi ennakoida, töitä on tarjolla silloin kun työvoimalle on tarvetta. Oikeus päivähoitoon määräytyy siis osa-aikaisen työsopimuksen pohjalta. Onkohan kukaan tullut miettineeksi, miten kaltaiseni voivat tienata elantonsa, jos eivät voi olla varmoja siitä, että lapsen saa viedä joka päivä kokopäivähoitoon? Jos saan aamulla tietää, että saisin koko päiväksi työkeikan, en voi enää lähteä hakemaan lapselle oikeutta kokopäivähoitoon kyseiselle päivälle. Joudun siis kieltäytymään keikasta, koska lapseni saa olla hoidossa vain neljä tuntia. Onko pakko ryhtyä kokopäivätyöttömäksi lapsen päivähoidon aikarajoitusten takia, jos ei löydä kokoaikatyötä tai edes osa-aikasta jatkuvaa työsuhdetta? Vai onko tähän esitetty jotain fiksua ratkaisua? Nykyäänkin hoitoajan muutoksista pitää ilmoittaa kuukausia aikaisemmin, joten pätkä- ja silpputyöläisen on kätevintä tehdä päivähoitosopimus kokopäiväiseksi ja varioida hoitoaikoja sitten tilanteen mukaan. Mutta entä jatkossa, kun kokopäivähoitopäätös vaatii erillisen hakemuksen ja arvioinnin? Pitääkö tietää puoli vuotta aikaisemmin, että saa viikolla x kokopäiväkeikan viikon jokaiselle arkipäivälle?
Totta kai toivon saavani pitkäaikaisemman ja kokopäiväisen työsuhteen. Mutta en voi laskea sen varaan. Tällainen elämä jatkuvassa epävarmuudessa syö omaa jaksamistani. Jatkossa myös lapseni joutuu kärsimään näistä pätkätyösuhteista, koska hänen päivärutiininsa muuttuvat aina, kun oma päivittäinen työaikani muuttuu. Enkä ole ainoa kuntalainen, jolla on lapsia ja joka tekee töitä pätkissä tai pikkusilppuna. En usko Espoon kaupunginkaan nauttivan näistä ketjutetuista kokopäivähoitopaikan irtisanomis- ja hakemisprosesseista ja hoitoaikaan liittyvästä byrokratiasta, henkilökunnan työaikasuunnittelukin muuttuu entistä hankalammaksi. Mutta Juha Sipilä ja kumppanit ovat puhuneet kaikessa viisaudessaan. Harmi vain, ettei heillä tunnu olevan mitään käsitystä nykyajan työelämän todellisuudesta!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti