Minulla on aina ollut intohimoinen suhde kirjastoihin. Tai aina ja aina, mutta viisivuotiaana se jo alkoi. Silloisessa Tapiolan "uudessa" kirjastossa (jota monikaan ei enää edes muista) Etelätuulentien varrella sain elämäni ensimmäisen kirjastokortin. Kortin saaminen oli kovan väittelyn takana: virkailijat eivät millään meinanneet myöntää korttia alle seitsemänvuotiaalle. Jouduin antamaan lukutaitonäytteen ja osoittamaan, että osaan kirjoittaa nimeni korttiin. Lopulta vanhempieni argumentti siitä, että he koululaisenkin kirjoista vastaisivat eli ei ole mitään juridista eroa sillä, onko kortin haltija viisi- vaiko seitsemänvuotias voitti (tai sitten se oli väsytystaistelun luovutusvoitto). Joka tapauksessa tuo vaaleansininen pahvinpala oli silloin kallein aarteeni.
Alakoululaisena kävelin joka viikko parin kilometrin matkan lähimpään kirjastoon ja lainasin repullisen kirjoja. Taas kerran jouduin todistelemaan virkailijoille lukuintoani, mutta kun he huomasivat, että tosiaankin palautan koko satsin jo seuraavalla viikolla (yleensä repullinen riitti noin kolmeksi päiväksi), sain luvan lainata 20 kirjaa kerralla. Edelleenkään en ymmärrä, kuinka jaksoin raahata kirjareppuani kodin ja kirjaston välillä, mutta en muista sen silloin edes tuntuneen painavalta, olihan se täynnä seikkailuja ja mahdollisuuksia sukeltaa muihin maailmoihin.
Yläkouluaikoinani lukemisen tahti hieman hidastui, mutta kirjasto sai minulle uuden merkityksen. Siitä tuli pakopaikka. Kun koulukiusaaminen alkoi ahdistaa liikaa enkä enää tuntenut selviäväni itkemättä koulussa, lähdin kirjastoon. Toisessa teiniaikojeni "lisäkodissa" eli tallilla oli nimittäin pinnauskielto eli sinne ei saanut mennä kuin vasta iltapäivällä. Mutta kirjastossa saattoi aina väittää tekevänsä esitelmää tai etsivänsä tietoa ryhmätyöhön, jos nyt joku alkoi ihmetellä koululaisen oleskelua siellä. Lisäksi vaihtelin Soukan ja Kivenlahden kirjastojen välillä, etten viettäisi silmiinpistävän paljon aikaa kummassakaan keskellä päivää. Onneksi en ollut mikään huomiotaherättävä teini. Minun oli helppo kadota johonkin hyllyjen välissä sijaitsevaan tuoliin ja lukea siinä kirja toisensa perään, kunnes oli aika lähteä tallille. Sulauduin osaksi lähikirjaston sisustusta.
Nykyisin lähikirjastoni on tuo samainen Soukan kirjasto. Rakastan sitä edelleen. Sinne astuessani tunnen tulevani turvaan. Enää en yritä olla osa kalustusta, nyt käyn siellä lapseni kanssa ja olen rehellisesti oma itseni. Paljon on pysynyt, mutta paljon on myös muuttunut. Lukusalista on tullut lasten pelitila. Erilaisia kerhoja kokoontuu kirjaston pöytien ympärillä eikä kukaan närkästy, jos puhutaan kuiskaamatta. Lastenosasto on vanhalla paikallaan, mutta huomattavasti kutsuvampi löhötyynyineen ja leikkimahdollisuuksineen. Jotkut eivät pidä tästä kehityksestä, mutta vaikka lapsena rakastin kirjastojen suorastaan temppelimäistä rauhaa, olen sitä mieltä, että kehitys on juuri oikean suuntaista.
Kirjastoista on todellakin tullut kuntalaisten olohuoneita ja harrastuspaikkoja. Sen lisäksi että ne edelleen ovat portti kirjojen ja sivistyksen maailmaan, johon kuka tahansa on tervetullut. Kirjastoissa kukaan ei kysy pääsymaksun perään. Kirjastoissa tietokoneetonkin pääsee osalliseksi nykyajan yhteiskunnasta, jossa on vaikea koneetta toimia. Kirjastosta maahanmuuttaja löytää mahdollisuuden etsiä tietoa uudesta kotimaastaan ja usein myös konkreettista apua kielenopiskeluun ja harjoittelemiseen. Lähikirjastossa sekin eläkeläinen, joka ei lehteä pysty itselleen tilaamaan, pääsee lukemaan päivän lehden tuoreeltaan. Lähikirjastosta myös se pieni koululainen, joka ei halua viettää koko iltapäivää yksin kotona tai ei ehkä syystä tai toisesta voi mennä kotiin, löytää paikan, johon on tervetullut. Lähikirjastoon on työssäkäyvän helppo poiketa hakemaan itselleen ja mahdollisille lapsilleen iltalukemista. Lähikirjastosta löytää niin kotiäiti kuin perhepäivähoitajakin seuraa ja satutunteja päiväsaikaan.
Lähikirjastot ovat meille suunnaton tasa-arvoisuuden tyyssija. Eihän anneta niiden kadota! Pidetään suomalaiset sinä lukevana kansana, jollaiseksi kaikille avoin ja helposti saavutettava kirjastolaitos on meidät edesauttanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti