Syksyn kaunis ruska on ohi täällä etelässäkin, viime viikon pakkasyöt ja loppuviikosta voimistunut tuuli ovat varistaneet loputkin lehdet puista. Jotenkin sitä helposti tässä vaiheessa vuotta alkaa viettää yhä enemmän aikaa sisällä, onhan ulkona kylmää ja yhä useammin myös pimeää. Oikeastaan hassua, koska juuri nyt metsän rauhoittavaa ja toisaalta virkistävää vaikutusta kaipaisi. Syksy on pitkä varsinkin meille, joilla ei ole syyslomia. Olen koko viikon tuntenut lievää lomakateutta puolityhjissä liikennevälineissä ja toisaalta lomailevien kavereiden facebook-päivityksiä selaillessani.
Tänään aamulla päätimme, että nyt on meidän syyslomamme ja lähdimme sen kunniaksi Nuuksioon. Pitkiä metsälenkkejä on vaikea tehdä viisivuotiaan kanssa, kun jo pelkästään bussipysäkiltä nuotiopaikalle pitää kävellä useita kilometrejä. Mutta lyhytkin oleskelu luonnon helmassa tekee hyvää ja niinpä hyppäsimme bussiin ja ajelimme sen kyydissä Haukkalammelle. Patikointi kallion yli nuotiopaikalle, evästauko ja takaisin bussipysäkille. Siihen jäi tämänpäiväinen retkeily, mutta sekin antoi paljon. Irtiotto arjesta, vaikka kuinka pieni, tekee aina hyvää. Metsä rentouttaa mielen ja toimistotyöläisen lihakset kyllä huomaavat jo muutamankin kilometrin kävelyn epätasaisessa maastossa.
Nakin paistaminen avotulella on kaupunkilaislapselle jokaisella kerralla uusi elämys. Aika harvoin siihen kuitenkaan on tilaisuutta. Muutenkin ruoka maistuu parhaalta retkellä. Samat leivät, jotka eivät kotona uppoaisi hupenevat ennätysvauhtia metsässä. Pakkaankin eväiksi aina ne vähän kuivettuneet leivät, joita en itsekään ehkä viitisisi kotona syödä.
Veden pinnan tuijottaminen kuulemma ihan tutkimustenkin mukaan rauhoittaa ja siten parantaa ihmisen henkistä hyvinvointia. Olisin osannut kyllä kertoa sen ilman mitään tutkimuksiakin. Siksi retkellä pitääkin aina myös hetki tuijottaa veden pintaa. Ja taas kerran tuli mieleen, että täällä pitäisi käydä useammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti