Toisinaan minulta kysytään mikä ihme saa ihmisen lähtemään ehdolle vaaleissa. Eikö nykyajan työelämän hektisyys riitä täyttämään päivät yhdessä perhe-elämän kanssa? Samoin puoluevalintaani saan yhä vain vielä näiden yli kymmenen vuoden jälkeen perustella.
Halu vaikuttaa oli olemassa oikeastaan jo teininä. Valitettavasti ujouden ja koulukiusaamisen takia ei tullut mieleenkään hakeutua oppilaskunnan hallitukseen tai muihin koulun näköalapaikoihin. Eipä silti, eivät ne varsinaisia vaikuttamisen paikkoja olleetkaan tuolloin omana kouluaikanani. 1970-luvun koululaispolitiikan aika ja jotkut tuolloin tapahtuneet ylilyönnit olivat aiheuttaneet täydellisen politiikkatyhjiön omalle kouluajalleni. Politiikkaa ei ollut koulussa olemassakaan muuta kuin yhteiskuntaopin tunneilla ja sielläkin hyvin teoreettisesti. Lukiossa oli oppilaskunnan hallitus, mutta sekin oli lähinnä mahdollisuus istua toisinaan oppilaskunnan huoneessa oppituntien ajan ja juoda kahvia. Siis niille, jotka siellä olivat eli kunkin luokka-asteen (meillä oli vielä luokallinen lukio) suosituimmille oppilaille. Ei sinne ollut hylkiöillä asiaa. Yksi lempikirjoistani oli tuohon aikaan Rauha S. Virtasen Lintu pulpetissa. Lueskelin sitä kerta toisensa jälkeen ja toivoin, että itse olisin saanut kokea sellaista aatteen paloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin tarinan nuoret.
Ammattiratsastaja-aikoinani en politiikkaa miettinyt, ellei se sattunut liittymään alaan. Ei siihen jäänyt aikaakaan 12 tunnin työpäivien jälkeen eikä ympäriltä tullut vastakaikua, jos yritin aloittaa jotain aatteellista keskustelua. Viimeisinä vuosinani Saksassa kuitenkin seurasin lähempää ja suuremmalla mielenkiinnolla yhteiskunnallisiakin asioita. Työpaikallani metallitarviketehtaan konttorissa ja etenkin siellä tehtaan puolella asioista puhuttiin usein hyvin suoraan, työläisnäkökulmasta. Kävin varastokäynneillä usein pitkiä keskusteluja varaston esimiehen, pitkän linjan luottamusmiehen kanssa. Kun vielä Hartz-reformi astui voimaan viimeisinä vuosina ennen Suomeen paluutani ja itsekin tein kakkostyötä mini-jobin ehdoilla viikonloppuisin pienen hotellin respassa ja baarissa viiden euron tuntipalkalla, alkoi yhä enemmän kaikenlaisia ajatuksia itää mielessäni.
Kotiin paluuni jälkeen tunsin pakottavaa halua alkaa toimia yhteiskunnassa erilaisten asioiden eteen. Ihmisten hyvinvointi taloudellisesta asemasta riippumatta, yhteinen ympäristömme, uhanalainen luontomme, inhimilliset ja toimivat kaupungit, Itämeri, lapset, nuoret, vanhukset, vammaiset, he, joiden ääni jää usein kuulematta. Oikeudenmukaisuus oli jo lapsena johtotähteni. Pienenä se tarkoitti ennen kaikkea sitä, että halusin ehdottomasti yhtä ison jäätelöpalan kuin sisareni. Mitä vanhemmaksi kasvoin, sen laajemmaksi muuttui oikeudenmukaisuuden käsite mielessäni. Tuo kaikki ei ole muuttunut mitenkään näiden vuosien aikana. Halu vaikuttaa ja palo oikeudenmukaisuuteen, ne ovat edelleen ne liikkeellepanevat voimat, jotka saivat minut taas hakeutumaan ehdolle.
Entäs sitten puoluevalinta? Edellä kerrottu kieltämättä kuulostaa lähinnä vasemmistolaiselta motiivilta hakeutua mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Kun muutin vuonna 2005 takaisin Suomeen, olin jo päättänyt liittyä johonkin puolueeseen. Ajattelin, että se on kätevin keino päästä jossain vaiheessa mukaan vaikuttamaan. Suomalaisesta puoluepolitiikasta minulla ei ollut vahvaa käsitystä. Niinpä etsin käsiini puolueiden periaateohjelmat ja lähdin tutustumaan niihin poisrajaamisen systeemillä. Se mitä etsin, oli porukka, jossa tavoitellaan oikeudenmukaisuutta, etsitään inhimillistä näkökulmaa, huomioidaan luonto ja ympäristö, ollaan ideoligisia, mutta huomioidaan realiteetit sekä annetaan myös tilaa uusille ajatuksille. Mahdollisuus päästä avaamaan suunsa ihan uutena toimijana olisi myös plussaa, ajatusta jäykästä ja hyvin hierarkisesta perinteisestä puoluetoiminnasta vierastin. Kaikenlaista muutakin etsin ohjelmista ja pyörittelin mielessäni. Lopulta jäljelle jäi Vihreät.
Liityin paikallisjärjestöön ja jo pian tulin vedetyksi mukaan toimintaan. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa olin jo täysillä mukana kunnallis- ja piiritason toiminnassa. 2008 kunnallisvaaleissa tulin valituksi Espoon valtuustoon. Tunnen edelleen, että puoluevalinta osui oikeaan. Olen toki kärsinyt omat kasvukipuni matkalla poliittiseksi toimijaksi, eihän elämä koskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Olen ehtinyt toimia puolueen sisällä lähes kaikentasoisissa toimielimissä. Olen myös ollut pariin otteeseen töissä puolueorganisaatiossa. Olen tutustunut valtavaan määrään ihmisiä, jotka tekevät uskomattoman määrän vapaaehtoistyötä yhteisen päämäärän eteen. Vihreissä tunnen itsekin saavani mahdollisuuden toimia ja vaikuttaa. Olen löytänyt oman porukkani, josta silloin teininä haaveilin.
Tällä matkallani olen myös huomannut, että kuntapolitiikka on minun paikkani. Kunnissa tehdään ratkaisuja ihmisten arkeen liittyvissä kysymyksissä. Näihin kysymyksiin ja ratkaisuihin haluan vaikuttaa, olla mukana
rakentamassa hyvää arkea espoolaisille ja sellaista Espoota, jossa meidän kaikkien on hyvä elää. Siksi olen ehdolla kuntavaaleissa, Espoon Vihreiden listalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti