Tajusinpa näin viiveellä, etten ole ottanut täällä blogin puolella varsinaisesti kantaa kuin muutamaan kuntapolitiikan teemaan, sekin hajanaista ja pohdiskelevaa. Olen niitä kirjoittanut Espoon Vihreiden sivuille esittelyyn ja avannut vaalikoneissa, mutta täällä olen keskittynyt muuhun kuin vaaleihin. Joten seuraavaksi itselleni tärkeimmät kuntapolitiikka-asiat pähkinänkuoressa.
Mitä haluan kotikaupungiltani? Ennen kaikkea haluan olla mukana rakentamassa ja säilyttämässä sellaista Espoota
tuleville sukupolville, ettei meidän tarvitse hävetä tekemiämme
ratkaisuja lastemme edessä. Haluan kaupungin, jossa kuka tahansa voi
tuntea olevansa kotona, jossa kunnioitetaan jokaisen taustaa, kokemuksia
ja näkökulmaa. Haluan kaupungin, joka huolehtii lapsistaan ja
vanhuksistaan. Haluan kotikaupungin, joka tarjoaa lapsilleen terveet
koulut ja tarpeeksi henkilökuntaa niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksen
puolella. Kaupungin, jossa saa ikääntyä arvokkaasti ilman pelkoa
tulevasta ja joka tukee myös elämän alamäissä. Kaupungin, joka tarjoaa
ratkaisuja ja mahdollisuuksia erilaisiin elämänvaiheisiin ja
–tilanteisiin.
Siis kärkeen turvallinen lapsuus ja nuoruus, sisältäen myös turvallisen sisäympäristön eli suomeksi sanottuna homekoulut ja -päiväkodit kuntoon! Ei leikata varhaiskasvatuksesta tai koulutuksesta enää yhtään. Näissä lapsissa ja nuorissa on meidän kaikkien tulevaisuus, turvataan se. Muistetaan, ettei digitalisaatio korvaa turvallisten aikuisten läsnäoloa. Aina kannattaa taloudellisesta puolesta puhuttaessa muistaa myös, että koulutus tulee halvemmaksi kuin syrjäytyminen - tai syrjäyttäminen. Ajatellaan siis kauemmksi kuin seuraavaan vaalikauteen, ennaltaehkäistään.
Elämänkaaren toinen pää, inhimillinen vanhuus, on turvattava! Kotona asuminen on hieno tavoite ja monelle hartain toive. Kotipalveluita tulee siis kehittää. Silti pitää myös muistaa, että palvelut henkilön ja tilanteen mukaan. Siinä missä koti voi monelle olla se paras paikka, ei se ole sitä kaikille. Jos kotona asuminen ei enää ole turvallista, on tarjottava laitoshoitoa, joka kaipaa myös vahvasti kehittämistä, ei unohdeta sitä kotihoitoon satsattaessa.
Elämä ei aina ole pelkkää ylämäkeä ja ruusuilla tanssimista. Joskus vastassa on sairauksia, onnettomuuksia, työttömyyttä, mielenterveydellisia ongelmia. Näissäkin tilanteissa pitää muistaa, että jos autamme ajoissa, säästämme inhimillisen kärsimyksen lisäksi euroja.
Yhteiskunnan sivistystaso punnitaan siinä, kuinka hyivn yhteisö huolehtii heikoimmistaan. Lapset ja vanhukset tulikin jo mainittua, samoin sairastuneet. Muistetaan, että myös vammaisille kuuluvat ihmisoikeudet. Muistetaan suunnittelussa esteettömyys, työllisyyspalveluissa mahdollisuus osatyökykyisten työllistämiseen, muistetaan kuntoutuksen tärkeys ja se, etteivät vammaisten asumispalvelut, heidän kotinsa, saa olla huutokauppatavaraa ja hyödyke, jonka toimittaja vaihtuu muutaman vuoden välein aina sen mukaan, kuka sen tarjoaa halvimmalla.
Mitä tulee vaikkapa kaavoitukseen, haluan työskennellä sellaisen kaupungin eteen, jossa jokainen voi
viihtyä, jossa pääsee kulkemaan helposti paikasta toiseen myös pyörällä
ja joukkoliikenteellä. Kaupungin, jossa riittää palveluiden lisäksi myös
lähiluontoa. Lisää asuntoja, kohtuuhintaisia, tarvitaan, mutta ei silti tuhota kaupunkimetsiä niiden alta! Ihailen vanhojen lähiöiden
liikenneratkaisuja, jotka mahdollistavat lasten turvalliset koulutiet.
Olen vaikuttunut niistä leikkipuistoista, lähiliikuntapaikoista ja harrastusmahdollisuuksista,
joita jo kotikulmat pienille ihmisille tarjoavat. Espoolaiset lähiöt yhteisöineen ovat kuin vanhan ajan kyliä. Säilytetään nämä hyvät
ja parannetaan vielä jatkossa.
Kulttuurin saralla puolustan lähikirjastoja viimeiseen asti ja jaksan paasata
kulttuurikokemusten tärkeydestä. Meidän suomalaisten sivistyksen pohja ja perusta on koulun lisäksi maksuton kaikille avoin kirjastolaitos. Pidetään se sellaisen jatkossakin, maksuttomana ja kaikille saavutettavana. Kuten metsien, myös kulttuurin on todettu edistävän ihmisten hyvinvointia. Tarjotaan kaikille mahdollisuus kulttuurielämyksiin sekä näkemisen että kokemisen ja itse tekemisen kautta. Näin torjutaan taas syrjäytymistä ja pahoinvointia eli säästetään euroja siitä korjaavasta työstä.
Paljasjalkaisena kolmannen polven espoolaisena olen ehtinyt asua muuallakin
sekä Suomessa että Keski-Euroopassa. Nuo ajat opettivat arvostamaan
kotikaupunkia entistä enemmän. Haluan kaupungin,
jossa kuka tahansa voi tuntea olevansa kotona, jossa kunnioitetaan
jokaisen taustaa, kokemuksia ja näkökulmaa. Haluan että Espoon vahvuuksista ja erityisyyksistä, kuten huikean hienosta kaikille saavutettavissa olevasta saaristostamme huolehditaan. Täällä viihdytään. Toimikaamme niin, että jatkossa viihdytään vielä paremmin. Espoon vahvuus ovat sen asukkaat, kehitetään siis kaupunkia kuntalaisia kuunnellen!
No niin, eipä mahtunut pähkinänkuoreen. En näköjään malta olla paasaamatta, kun tilaisuus siihen tulee. Olen kova puhumaan, kuten huomaatte. Onneksi osaan myös nauraa itselleni. Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tänne asti.
Ajatuksia ja tajunnanvirtaa, poliittisia pohdintoja, muisteluita menneistä ja haaveita tulevasta, blogisillisalaattia. Kirjoittajana Tapiolassa syntynyt, Espoonlahdessa kasvanut, nyt Soukkaan juurtunut äiti ja totaaliyksinhuoltaja, entinen ammattiratsastaja, nykyinen filosofian maisteri ja hallintosihteeri. Metsässä vaeltelija, kirjoihin uppoutuja, merelle tuijottelija, parantumaton optimisti, joka aina yrittää löytää sen lystikkään näkökulman, vaikka se joskus aiheuttaakin noloja tilanteita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti